Heavy Blues and All That Jazz
Tiilitehtaan perjantai 5.7. on pyhitetty uuden aallon raskaalle, mutta kuitenkin vilpittömän perinteikkäälle, bluespohjaiselle heavy rockille. Illan teema on Jekku ry:n kunnianosoitus naapurikylässä Järvenpäässä jo vuodesta 1978 järjestetylle Puistobluesille.
Rispect the roots, rock the blues!
Hyppää bluesjunaan ja nähdään Tiilitehtaalla. Tiilitehtaalle vain 200m Jokelan juna-asemalta.
Esiintymässä KALEIDOBOLT KHAT MOSES
KALEIDOBOLT - Kuuntele tästä!
Bändin omintakeinen armotonta vauhtia etenevä ilmaisu pitää kuulijansa hereillä. Kaleidoboltin talla pohjassa etenevä antaumuksellinen proto-metalli pitää upealla tavalla kädestä bluesrockin kesyttömyyttä ja psykedeellisen rockin ennakkoluulottomuutta. Kaleidobolt on vauhdikas, nopea, hurja, hikinen ja ennen kaikkea äärimmäisen vilpitön.
Kaleidobolt on vuonna 2014 Helsingissä perustettu voimatrio, jonka musiikissa yhdistyvät progressiiviset biisirakenteet, murskaavat riffit ja psykedeeliset äänimaisemat. Ajava groove ja murea räime päätyvät yhtyeen käsittelyssä armottomaan törmäystestiin. Kaleidobolt on huippuunsa viritetty ja arvaamaton livebändi, joka on ansainnut maineensa soittaessaan satoja klubi- ja festivaalikeikkoja ympäri Eurooppaa.
KHAT MOSES - Kuuntele tästä!
Khat Moses soittaa vanhaa kunnon vanhan liiton heavy rockia. Viisihenkisen yhtyeen soundissa klassiset särökitarat yhdistyvät psykedeelisiin kappalerakenteisiin sekä bändin vokalistin hunajaiseen lauluääneen. Bändin soitossa voi kuulla kaikuja menneiden vuosikymmenien suuruuksista kuten vaikkapa Led Zeppelin tai Kingston Wall.
Soittoajat noin:
21.00 KALEIDOBOLT
19.30 KHAT MOSES
Saavuthan ajoissa!
Liput ennakkon 12e
Ovelta 15e, jos jäljellä.
https://www.jekkury.com/events/heavy-blues-kaleidobolt-khat-moses
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |