Tuuli Sotamaa – Elämän verkko

Haltian valogalleriaan avautuu 2.7. Tuuli Sotamaa näyttely ”Elämän verkko”.
”Olen kasvanut luonnon ympäröimänä ja ollut aina lumoutunut luonnon ja eläinten aitoudesta ja lahjomattomuudesta, herkkyydestä ja voimasta. Olen tutkaillut kasveja ja tarkkaillut eläimiä. Olen istunut hiljaa ja katsonut eläimiä silmiin, nähnyt niistä heijastuvan luottamuksen tai sen puutteen ja imenyt itseeni niiden sanattomia tarinoita.
Viime vuosina olen kulkenut kohti kudelmaa, jossa yhdistyy ymmärrys luonnon, ympäristömme ja ihmisten hyvinvoinnin kytkeytyneisyydestä.”
Elämän verkko -näyttelyn teokset kertovat Nuuksion lajistosta ja ovat osa laajempaa Elämän verkko -kokonaisuutta, jossa Tuuli kuvittaa elämää, eläimiä ja eliöitä sekä niiden välisiä yhteyksiä yksi elinympäristö kerrallaan.
”Teoksissani todellisuus ja mielikuvitus sulautuvat yhteen, luoden maailmoja, joissa tuttuus ja ennennäkemätön kietoutuvat toisiinsa. Teokseni ovat helposti lähestyttäviä, yksityiskohtia täynnä olevia maailmoja, jotka pyytävät katsojalta aikaa ja huomiota avautuakseen kokonaan. Teokset eivät synny kiireessä eivätkä viesti siitä. Haluan tarjota tilaa pysähtymiselle ja omien ajatusten tunnustelemiselle. Haluan johdattaa ihmiset elämän ihmeiden äärelle, näkemään sellaista, mikä usein jää huomaamatta.
Tervetuloa yksityiskohtien äärelle, katsomaan tarkkaan, näkemään ja löytämään hetkiä meitä ympäröivästä elämän verkosta.”
Tuuli Sotamaan Elämän verkko -näyttely on koettavissa Suomen luontokeskus Haltian valogalleriassa 2.7.-15.9.2024.
Tuuli Sotamaa on tavattavissa Haltian valogalleriassa ti 2.7. klo 12-18 – tervetuloa taiteilijatapaamiseen!
https://haltia.com/portfolio-item/tuuli-sotamaa-elaman-verkko/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |