Geoff Tate - Big Rock Show Hits
Queensrÿchen alkuperäisenä solistina sekä Grammy-ehdokkaana tunnettu Geoff Tate konsertoi Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla lauantaina 4. toukokuuta 2024! Vastikään loppuunmyydyllä Helsingin keikallaan On the Rocksissa juhlittiin Queensrÿchen legendaarista, 35 vuotta täyttänyttä ”Operation: Mindcrime” -konseptialbumia ja nyt Geoff Tate tarjoilee kaikkien aikojen hittikimaran.
Luvassa on kappaleita kaikilta Queensrÿchen albumeilta, kuten legendaariset “Silent Lucidity,” “Jet City Woman,” “Eyes of a Stranger,” “Another Rainy Night (Without You),” “Empire,” “I Don’t Believe in Love,” “Walk in the Shadows” sekä muutamia valikoituja yllätyksiä.
Geoff Tate oli perustamassa Queensrÿcheä 1980-luvun alussa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Bändi tuli seuraavan vuosikymmenen aikana tunnetuksi progressiivisen metallin suunnannäyttäjänä, jonka konseptialbumi "Operation: Mindcrime" ja sitä seuranneet "Empire" ja "Promised Land" olivat sekä kaupallisia että taiteellisia menestyksiä.
Neljän vuosikymmenen aikana yli 20 miljoonaa albumia myynyt Queensrÿche on julkaissut huikean määrän klassikoiksi kasvaneita kappaleita, joita päästään kuulemaan Geoff Taten pian alkavalla Big Rock Show Hits -kiertueella.
Ovet: 19.00
Showtime: 20.00
Ovella peritään 3,50€ eteispalvelumaksu.
Keikan järjestää Tuhdimmat Tahdit -metallifestivaali.
http://www.tuhdimmattahdit.com
https://www.lippu.fi/artist/geoff-tate/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |