Viralliset jatkot: PMMP – Koko Show
PMMP:N OLYMPIASTADIONKONSERTTIEN VIRALLISET JATKOT KORJAAMOLLA
PMMP – KOKO SHOW
VIRALLISET JATKOT: KORJAAMO
PE 23.8. & LA 24.8.2024 Vaunusali
Ovet klo 23.00
DJ Mortti & DJ Harvest
K-18
Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP esiintyy ensi kesänä Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 23.8. sekä lauantaina 24.8. Konserttien viralliset PMMP-teemaiset jatkot järjestetään Helsingin Korjaamolla molempina iltoina. Konserttien lipunostaneilla on mahdollisuus ostaa liput Korjaamon jatkoille ma 25.3. saakka Lippu.fi:ssä edullisempaan hintaan, jonka jälkeen jatkoliput tulevat myyntiin kaikille.
Lisäksi yhtyeen jo ennakkoon loppuunvarattuihin Olympiastadion konsertteihin on lavarakenteiden varmistuttua vapautunut myös pieni määrä lisäpaikkoja myyntiin. Lisäpaikat ovat myynnissä nyt Lippu.fi:ssä.
Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP oli tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.
PMMP:
Paula Vesala, laulu
Mira Luoti, laulu
Juho Vehmanen, basso
Mikko Virta, kitara
Heikki Kytölä, rummut
https://korjaamo.fi/event/viralliset-jatkot-pmmp-koko-show/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |