Allas Live: Don Huonot

Torstaina 10.7.2024 Altaan sisäpihalla astellaan musiikilliseen aikamatkaan.
Helsingissä vuonna 1989 perustettu Don Huonot on suomalainen rockyhtye, jonka viimeisimpään kokoonpanoon lukeutuvat laulaja-kitaristi Kalle Ahola, rumpali Jussi Chydenius, basisti Jukka Puurula ja kitaristi Kie von Hertzen. Don Huonot julkaisi debyyttisinglensä Aavaa Preeriaa vuonna 1990, ja yhtyeen ensimmäinen studioalbumi Silmänkääntötemppu julkaistiin vuonna 1991.
Yhtyeen platinaa myynyt Hyvää yötä ja huomenta -albumi julkaistiin 12. syyskuuta 1997, ja samana vuonna Don Huonot voitti Vuoden yhtye -, Vuoden albumi – sekä Vuoden biisi -Emma palkinnot.
Don Huonot viettää vuonna 2024 35-vuotisjuhlavuotta, ja kevään kiertueen aikana bändin kuudennen studioalbumin (Tähti, 1999) julkaisusta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Sen kunniaksi Svart Records julkaisee albumin ensimmäistä kertaa vinyylinä.
Lisäksi 2024 kesäkuussa Verta, pornoa & propagandaa -albumista on tulossa ensimmäistä kertaa vinyylipainos, kun albumin julkaisusta tulee kuluneeksi 30-vuotta. Tulevalla kevään kiertueella Don Huonojen lisäksi lavalla nähdään yhtyeen monivuotinen kiertuekitaristi, multi-instrumentalisti Jarmo Saari.
Ovet 19:00
https://allasseapool.fi/allas-live/
https://www.lippu.fi/event/allas-live-2024-allas-sea-pool-17959742/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |