Nina Beier
Kun esineen arvostus yhteiskunnassa nousee tai laskee, taiteilija Nina Beierin kiinnostus herää. Beier tuo valokeilaan taustatarinat ja historiallisen painolastin, joita monet arkiset tavarat kantavat mukanaan. Hänen veistoksensa perustuvat usein olemassa oleviin esineisiin, joita hän käyttää peileinä kuvastamaan ympäröivää maailmaa, sen valta-asetelmia, materian ja rahan virtoja sekä loputtomia merkityksiä, joita tavaroihin liittyy.
Kauko-ohjattavat autot kuljettavat aidoista hiuksista tehtyjä peruukkeja. Vanhojen lavuaarien reiät on tukittu sikareilla, ja posliinikoirat ovat saaneet pareikseen posliinimaljakot. Nina Beier käyttää teoksissaan olemassa olevia esineitä ja materiaaleja. Hän rinnastaa niitä toisiinsa ja tuo näin niihin kiinnittyneitä monia merkityksiä vuoropuheluun keskenään.
Beieriä kiinnostavat esineiden elämäntarinat ja niiden matka raaka-aineista tavaroiksi ja hyödykkeiksi. Esineitä valmistetaan, kuljetetaan mantereelta toiselle, kopioidaan, ostetaan ja myydään. Materiaalit ovat peräisin jostakin – maaperästä, eläimistä tai jopa ihmisistä. Näin tavarat kietoutuvat globaaliin talouteen ja ihmisten ja lajien välisiin valtasuhteisiin.
Nina Beier, Auto, 2017
Taiteilija kerää esineitä, jotka ovat muovautuneet yhteisöllisesti aikojen saatossa. Niihin on kiinnittynyt symbolista arvoa, jota neuvotellaan jatkuvasti uudelleen. Esineitä hän etsii verkon kauppapaikoista ja käytetyn tavaran myymälöistä – kaikkialta, minne kerran tuotettuja, ostettuja, käytettyjä ja hylättyjä tavaroita kertyy.
Ajatus toistosta ja jäljittelystä liittyy moniin Beierin teoksiin. Hierovat tuolit jäljittelevät ihmiskäden kosketusta, mekaaniset härät taas eläintä, joka ei alistu ihmisen kesytettäväksi. Kanistereissa härkien selässä on lehmänmaidosta teollisesti valmistettua äidinmaidonkorviketta.
Toukokuun lopussa näyttely laajentuu museotilojen ulkopuolelle, kun Beierin suihkulähdeteos Women & Children (2022) tulee esille altaaseen Kiasman edustalle. Teos on hankittu Kansallisgallerian kokoelmiin New Carlsberg Foundationin tuella, ja se jää museon kahvilaterassin altaaseen esille pysyvästi.
Nina Beier (s. 1975, Tanska) työskentelee Kööpenhaminassa. Tämä on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Suomessa ja tähän mennessä laajin katsaus hänen tuotantoonsa Pohjoismaissa.
Nina Beier, China, 2015. Kuva: Vegard Kleven
Performanssi
Draama-performanssi näyttelytilassa perjantaisin ja lauantaisin klo 14–16 (ei 21.–22.6.)
Saatat kohdata näyttelyssä itkevän ihmisen. Kyse on performanssista, ja esiintyjät ovat näyttelijöitä.
Esiintyjät: Suvi Blick, Susi Kaukonen, Sohvi Roininen, Roosa Söderholm, Johanna Valle.
Kiasma avoinna
ti–pe 10–20
la-su 10–17
ma suljettu
Pääkuva: Nina Beier, China, 2015. Kuva: Vegard Kleven
Katso myös: Kiasman ilmaisperjantait
https://kiasma.fi/nayttelyt/nina-beier/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |