Musta tuntuu, toistaiseksi
Taide liikuttaa tai on liikuttamatta meitä tavoilla, joita emme itsekään aina oikein ymmärrä, saati osaa sanoittaa. Musta tuntuu, toistaiseksi on Amos Rexin ensimmäinen taidemuseon kokoelmia näin laajasti esittelevä näyttely ja se menee teosten kautta tunteisiin. Näyttelyyn valikoidut yli sata teosta johdattelevat kävijät eristäytyneisyydestä empatiaan ja hurmoksesta nostalgiaan. Mitä ikinä teosten äärellä tunnemmekaan, voisimme kenties lähestyä niitä samalla asenteella kuin Juhani Linnovaaran teoksesta Utelias (1969) kurkisteleva, kiehtovan määrittelemätön olento: eteenpäin nojautuen, aistit auki.
Näyttely on saanut leikittelevän nimensä Kari Cavénin saman nimiseltä, monimerkityksiseltä teokselta (1990) ja se viittaa myös tunteiden liukuvuuteen ja hetkellisyyteen. Näyttelyn viisi teemaa kietoutuvat erilaisten tunteiden ympärille, mutta myös toisiinsa. Pinnanalaisista, tukahdutetuista mielenmaisemista liu’utaan taiteen herättämän henkisyyden kautta nostalgiaan, kielelliseen tunteiden ilmaisuun sekä materiaalien ja eri aistien välityksellä syntyvään tunnelmaan. Jokainen voi astella näillä risteävillä poluilla omaa kokemustaan kuunnellen.
Museo ei olisi museo ilman kokoelmia – koko museolaitos on oikeastaan saanut alkunsa ihmisen luontaisesta keräilyn tarpeesta. Sillä, kuka kerää ja millä perusteella, sekä sillä, mitä asetetaan esille näyttelyihin, on luonnollisesti suuri merkitys.
Kokoelmateosten keruuseen ja esittämiseen liittyykin aina vallankäyttöä. Tehdyillä valinnoilla rakennetaan tulevaisuuden taidehistoriaa ja sitä kautta käsitystämme ympäröivästä maailmasta. Samalla kokoelmat piirtävät – näyttelyohjelmiston ohella – myös museon omaa yksilöllistä muotokuvaa.
Amos Rexin hallinnoima Föreningen Konstsamfundetin taidekokoelma koostuu yli 6 000 teoksesta. Sen perustana on ollut liikemies, sanomalehtikustantaja ja taidemesenaatti Amos Andersonin (1878–1961) keräämä noin 400 teoksen kokoelma. Keväällä 2023 Helsingin Yrjönkadulla avautuneessa kotimuseossa Amos Andersons Hemissä sekä Kemiönsarella Söderlångvikissä on pysyvästi esillä enimmäkseen vanhempia teoksia juuri Amos Andersonin keräämästä kokoelmasta.
Amos Rexin laaja ja kattava kokoelmanäyttely esittelee yli 100 kokoelman teosta 76 taiteilijalta 1960-luvulta nykyhetkeen saakka. Näyttelyssä nähdään monipuolisesti maalauksia, installaatioita, veistoksia, videotaidetta, valokuvia ja äänitaidetta.
Näyttelyn ovat tunteella ja taidolla kuratoineet Kai Kartio, Krista Mamia, Kaj Martin ja Katariina Timonen.
Amos Rex avoinna:
Maanantai 11–20
Tiistai Suljettu
Keskiviikko 11–20
Torstai 11–20
Perjantai 11–20
Lauantai 11–17
Sunnuntai 11–17
(Katso poikkeusaukiolot Amos Rexin sivuilta)
https://amosrex.fi/nayttelyt/musta-tuntuu-toistaiseksi/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |