Knucklebone Oscar ja Moun Mary

It's been a long time coming, sanoo Oscar. Edellinen pitkäsoitto ”King of Helsinki” julkaistiin 2016. Tällä välin Oscar on toki julkaissut biisejä ja albumeita mm. White Knuckles Trion, Eero Raittisen ja Tuomari Nurmion kanssa.
Tuleva albumi pitää sisällään jopa entistä oudompia ja rapeampia biisejä vinoon degeneroituneen kitarapahiksen tuotantolinjalta...ei siis mitään perushuttua. Levyn sisällön rikkautta korostaa se että, puolet biiseistä on räätälöity Oscarin ja vierailevien solistien kimppatuotoksiksi. Levyn ”perheessä” ovat mukana mm. Tuure Kilpeläinen, Marjo Leinonen, Ina Forsman sekä Eero Raittinen.
----
Mount Mary on classic hard rock -bändi jossa on kovan luokan muusikot. Bändin musiikissa nähdään yhtymäkohtia sellaisiin suuruuksiin kuin Led Zeppelin, Black Sabbath ja Rival Sons.
Riffit tunkeutuvat tajuntaan ja särökitarat möyryävät Maria Hännisen ja Petri Majurin käsissä. Jukka Jylli bassossa ja Otto Haapanen rummuissa takaavat että tanakkuutta riittää. Hännisen asiaankuuluvan rosoinen laulusoundi vie kuulijan matkalle suoraan klassisen rockin ytimeen.
Bändin toinen albumi ”Diamonds of a Fool” ilmestyi 18.8.2023. Levy on saanut loistavia arvosteluja, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
----
Keikka järjestetään seisovalla permannolla ja se on K18.
Illan aikataulu:
18 Cafe Bar Luola auki
19 Keikat alkaa
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:aggtbydhgu
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |