Eichmann ‒ mistä yö alkaa
Mistä yö alkaa ‒ tai kenestä?
Se voi alkaa yhdestä ihmisestä, mutta ilman muita se ei jatku. Näytelmä pohtii natsismin syntyä ja sen hallitsematonta kasvua. Yhtä hyvin se voisi kertoa mistä tahansa aatteesta tai liikkeestä.
Stefano Massinin näytelmän ytimessä on yhden ihmisen rooli. Hän voi olla joukon ensimmäinen. Tai sadas. Tai tuhannes. Kukaan ei yksin käännä historian kulkua. Aina tarvitaan muita, ja jokaisella heistä on vastuu.
Hannah Arendt paljastaa kysymyksillään ja kommenteillaan Adolf Eichmannin roolin natsivallan synnyssä ja kasvussa. Eichmann vetäytyy muiden selän taakse: hän ei ole päättänyt mitään, hän on vain toteuttanut toisten tekemiä päätöksiä.
Näin aatteet leviävät ja jonkin ryhmän valta kasvaa. Samankaltainen kehityskulku on mahdollinen myös nykyisin. Ihmisten historian taju hämärtyy, ja jonkun mielestä fanaattinen nationalismi ei ehkä olekaan kovin paha asia. Ja kun samanmielisiä löytyy, historian opetukset menettävät merkityksensä. Kyseenalaisten poliittisten tavoitteiden varjolla työnnetään syrjään oman lähipiirin ulkopuolelle jäävien oikeudet ja ihmisarvo. Voisiko näin käydä tämän päivän Suomessa?
Kun valtaa on tarjolla, sitä on ilo käyttää. Kun sen käyttö karkaa käsistä, kukaan ei ilmoittaudu syylliseksi.
Eichmann ‒ mistä yö alkaa -esityksen ohjaa Kari Paukkunen, ja sen rooleissa loistavat Seela Sella ja Timo Torikka.
Suomen kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 11.4.2024.
https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/eichmann-mista-yo-alkaa
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |