PMMP - Koko show @Olympiastadion

2000-luvun alun hittibändi PMMP tekee paluun kesällä ja esiintyy Helsingin Olympiastadionilla pe 23. ja la 24. elokuuta 2024.
Lisäksi yhtye esiintyy festarikeikoilla ainakin Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa.
Yhtye tunnetaan hyvän tuulen hiteistään, jotka ovat tulleet tutuiksi koko kansalle. Yhtyeen hittejä ovat mm. Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu.
Bändi esiintyi viimeksi lokakuussa 2013, jonka jälkeen keikkoja ei ole herunut, vaan artistit lähtivät sittemmin omille soolourilleen.
- Yllätettiin Paula muun bändin kanssa hänen 40-vuotissynttäreillään. Vedettiin kolme PMMP-kappaletta ekaa kertaa sitten lopettamisen. Oli jotenkin ihan sairaan hauskaa yhtäkkiä palata siihen musaan ja yleisökin räjähti aivan pähkinöiksi! Puhuttiin sitten illan aikana puolittain vitsillä siinä juhlahumussa, että olisi nastaa tehdä vielä joku keikkakin yhdessä. Siitä sitten lähti käyntiin tapahtumaketju, joka huipentuu ensi vuonna Stadikalle, PMMP:n basisti Juho Vehmanen ja rumpali Heikki Kytölä kommentoivat paluun taustoja.
- Tajuttiin, että PMMP:n musiikki merkitsee yhä paljon monelle ihmiselle ja kyllä me myös itse edelleen rakastamme niitä biisejä. Ja meille oli myös tullut ikävä toisiamme, Mira Luoti lisää.
Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP oli tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.
Ehkä sinne on tullut mukaan muutamia uusiakin PMMP-faneja, jotka ei koskaan ole nähneet meitä livenä! Paula Vesala sanoo.
Uutta musiikkia ei paluun tiimoilta ole odotettavissa, mutta tuttuja biisejä hyvää meininkiä, yhteislaulua sitäkin enemmän.
PMMP:n lopettamisen jälkeen kaikki bändin jäsenet ovat jatkaneet työtänsä musiikin parissa. Heikki Kytölä on soittanut Lauri Tähkän Revohkassa ja Juho Vehmanen Jenni Vartiaisen yhtyeessä. Mikko Virta ja Vehmanen ovat esiintyneet yhdessä Vesalan ja VV:n bändeissä. Tämän lisäksi Vehmasella, Virralla ja Kytölällä oli myös oma My First Band -yhtye, jonka kanssa he kiersivät Eurooppaa.
Perusliput:
Golden Circle (seisomapaikka) 99,90€
Permanto (seisomapaikka) 69,90€
Hintaluokka 1, K-18 katsomot A10-A4 (alaosa) 129,90€
Hintaluokka 2, katsomot E5-E13, D2-D5 119,90€
Hintaluokka 3, K-18 katsomot A12-A1 109,90€
Hintaluokka 4, katsomot E4-E13, D1, D5-D6 99,90€
Hintaluokka 5, katsomot F1-F13 69,90€
Hintaluokka 6, katsomot G1-G15, F13 59,90€
Hintaluokka 6, katsomo F13 kattamaton 59,90€
Hintaluokka 7, G1-G15, F13 ylärivit 49,90€
Pyörätuoli saattaja, D- ja G-katsomo 69,90€
tilausmaksu alk. 1,50€ / tilaus
https://warnermusiclive.fi/artistit/pmmp
https://www.lippu.fi/artist/pmmp/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |