Kansallisooppera ja -baletti
Kansallisooppera sijaitsee Töölönlahden kupeessa ja on yksi Helsingin tunnetuimpia maamerkkejä.
Kansallisooppera ja Kansallisbaletti tarjoavat ooppera- ja balettiesityksiä sekä muita tapahtumia kaikenikäisille. Vierailuesitykset, koululaisoopperat ja esitysten televisioinnit ja suoratoistot vievät toimintaa kaikkialle Suomeen.
Kansallisoopperassa on yleensä vuosittain neljä uutta oopperaensi-iltaa ja kolme balettiensi-iltaa. Kun lisäksi esitetään aiemmin ohjelmistoon tulleita teoksia, Kansallisoopperan ohjelma vaihtuu viikoittain ja vuoden mittaan nähdään jopa kymmeniä eri teoksia. Tunnettujen klassikoiden ohella Kansallisooppera esittää myös uutta oopperaa ja tanssia ja erityisesti kotimaisia uutuuksia.
Suomen ainoan ammattimaisen oopperan toiminta alkoi 1911, ja baletti perustettiin 1922. Esityspaikkana oli pitkään pieni Aleksanterin teatteri, kunnes 1993 avattiin nykyinen ajanmukainen oopperatalo. Päänäyttämön katsomossa on yli 1300 paikkaa, lisäksi talossa on pieni näyttämö. Myös lämpiötiloissa nähdään pienimuotoisia esityksiä ja ilmaistapahtumia.
Ilmaisessa Stage24-videopalvelussa voit katsoa ja kuunnella mm. esitystallenteita, trailereita ja tekijöiden haastatteluja.
TILAT
Päänäyttämö
Oopperan ja Baletin päänäyttämön katsomossa on 1300 paikkaa. Katsomossa on hyvä näkyvyys lähes jokaiselta paikalta. Permannon viimeisen eli 19. rivin reunimmaisille paikoille 698–700 ja 725–727 tekstityslaitteen ruotsin- ja englanninkielinen tekstitys ei näy aivan kokonaan.
Alminsali
Oopperan ja Baletin pienempi näyttämö on nimetty Kansallisoopperan pitkäaikaisen johtajan Alfons Almin mukaan. Näyttämöllä nähdään kausittain niin kokoillan oopperoita, lyhyempiä lastenesityksiä kuin vierailevien ryhmien teoksia. Alminsalista löytyy 200–500 paikkaa.
Lämpiöt
Näyttämöiden eteistiloina toimivat väliaikojen aikana sekä tarjoilupaikkoina lämpiöt. Niissä järjestetään myös pienimuotoisia tapahtumia. Lämpiöissä äänekkäämpikin puhuminen ja myös somettaminen on sallittua, mitä ei suositella katsomossa.
Päälämpiö ja parvilämpiö
Alminsali ja sen lämpiö
https://oopperabaletti.fi/palvelut/
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui uuteen kauteen kesän kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |