Helsingin rautatieasema

Helsingin ehkä tunnetuin ja villkaimmin liikennöity asema kautta historian on ollut sen rautatieasema. Komea graniittinen asemarakennus on Eliel Saarisen suunnittelema ja se rakennettiin vuonna 1905-1918. 

Asema on vilkas ja monille ensimmäinen kosketus pääkaupunkiimme. Viereinen Rautatientori itäpuolella ja Elielinaukio länsipuolella ovat pääkaupunkiseudun bussiliikenteen solmukohtia.



Kiss-yhtyeen konsertin kunniaksi vuonna 2017 VR tarjosi faneille mahdollisuuden maalata yhtyeen jäsenten nimikkonaamiot kivimiehille. 

Alunperin asema oli puurakennus, joka kuitenkin sai väistyä uuden graniittisen pytingin tieltä. Aluksi liikenne ylsi aina hämeenlinnaan noin sadan kilometrin päähän. Nykyään Helsingin Rautatieasemalta voi matkustaa junalla aina Vladivostokiin tai Kiinaan ja muinaisen silkkitien seuduille saakka.


Katso tästä Helsingistä lähtevät junat | saapuvat junat

VR:n junat reaaliaikaisesti kartalla 


Kivimiehet ovat näyttävä osa uuden aseman julkisivua. Kuva: Havas M. 1950-luku.


Kuva: Vyhtinen Pekka /Hgin kaupunginmuseo


Helsingin rautatieasema taivaalta kuvattuna 1973. Kuva: SKY-FOTO Möller / Helsingin kaupunginmuseo 


Helsingin rautatieasema 1861 valmistunut puinen asemarakennus.
Kuva: K E Ståhlberg 1900 / Helsingin kaupunginmuseo

Ensimmäisen asemarakennuksen julkisivu oli Rautatientorille päin ja se palveli vuonna 1862 avattua Helsinki-Hämeenlinna junarataa. 

Vanha rautatieasema vuonna 1893. Kuva: Daniel Nyblin / Helsingin kaupunginmuseo


Vanhan rautatieaseman 3. luokan odotushuoneen tunnelmaa vuonna 1909. Kuva: Signe Brander / Helsingin kaupunginmuseo

Vanha rautatieasema 1909. Kuva: Signe Brander / Helsingin kaupunginmuseo

 


Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.


Jaa sivu:



(Translate page)





Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa






Osoite

Asema-aukio
00100 Helsinki







Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Joulukuuset

Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Puotilan kartano


joulumarkkinat

Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske
Lue lisää




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma
Lue lisää




Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille
Lue lisää




Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä
Lue lisää




Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea
Lue lisää




Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa
Lue lisää




Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto
Lue lisää




Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin
Lue lisää




Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa
Lue lisää




Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään
Lue lisää




Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta
Lue lisää




Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä
Lue lisää

Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin
Lue lisää




Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa
Lue lisää




Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä
Lue lisää




Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä
Lue lisää




Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin
Lue lisää




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa
Lue lisää




Lintsi avautui uuteen kauteen kesän kynnyksellä
Lue lisää




Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää

Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.