Töölönlahti
Töölönlahti on suosittu ulkoilu- ja lenkkeilyalue. Lahtea ympäröi Suomen kansallisooppera, Finlandia-talo, Hesperianpuisto sekä linnunlaulun huvila-alue.
Töölönlahden rannalla on kesäisin viihtyisiä kahviloita, kuten Sinisen huvilan kahvila ja Kahvila Tyyni. Ravintola Töölönranta palvelee ympäri vuoden. Kaupungin Talvipuutarha tarjoaa kukkaloistoa kesäisin lahden pohjoispuolella.
Töölönlahti on alun perin ollut osa salmea, joka on kiertänyt nykyisen Kruununhaan alueen ja erottanut sen mantereesta irralliseksi saareksi. Kun Helsingin kaupunki perustettiin nykyiselle paikalleen 1640-luvulla, salmi oli kuitenkin jo soistunut umpeen kapeimmasta kohdastaan, nykyisen Esplanadin puiston kohdalta, ja sen itäpuolinen alue oli saanut nimen Vironniemi. Töölönlahden eteläpäästä jatkui Esplanadin tienoille vielä 1800-luvun alussa pitkä ja kapea Kluuvinlahti, jonka rannalle nousi myös nykyisin kaupunginmuseon hallinnassa toimiva Hakasalmen Huvila.
Töölönlahden pohjoispuolella Keski-Pasilan ratapihan paikalla oli Töölönjärvi, joka sai vetensä Ilmalan soilta ja joka laski Töölönjokea pitkin Töölönlahteen. Tämä nykyään jo lähes olemattomaksi kuivunut puro oli Hugo Simbergin kuuluisan Haavoittunut enkeli -teoksen tapahtumapaikka.
1800-luvun aikana Helsingin kaupungin kasvaminen muokkasi Töölönlahden alueen nykyiseen muotoonsa. Matala ja mutainen Kluuvinlahti täytettiin ja otettiin rakennuskäyttöön. 1860-luvulla rakennettu rautatiepenger erotti Töölönlahden ja Eläintarhanlahden toisistaan, ja lahden eteläpäätä täytettiin pääratapihan leviämisen tieltä. Pasilan Töölönjärvi kuivattiin 1870-luvulla, jolloin myös Töölönjoen virtaus ehtyi. Alppipuistossa vanha jokijuoma on paikoitellen padottu lammiksi.
Töölönlahti on rehevöitynyt jo 1700-luvulta lähtien johtuen veden vähäisestä vaihtuvuudesta. Tähän on kuitenkin alettu hakea muutosta lisäämällä veden vaihtuvuutta tuottamalla Humallahdelta putken kautta puhtaampaa vettä Töölönlahteen. Projekti aloitettiin elokuussa 2005 ja se tulee kestämään useita vuosia.
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |