Helsinki-Malmin lentokenttä
Malmin lentoasema on historiallinen pienlentokenttä Helsingissä. Sen ilmailumiljöö on säilynyt ajalta ennen sotia.
Lentoasema oli yleisilmailukäytössä aina vuoteen 2016 saakka, kun sen toiminta lakkasi ja Finavia lopetti lentotoiminnan kentällä. Malmin lentokentän lentoharrastus- ja koulutustoiminta on päätöksen johdosta siirtymään muille Etelä-Suomen kentille. Nykyään Malmin lentokentän alue on pääosin ulkoilukäytössä.
Malmin lentoasema 1972. Kuva: SKY-Foto Möller / Helsingin kaupunginmuseo
Malmilla toimi monia yksityisiä ilmailutoimijoita ja siellä oli mm. yleisölennätystä, taksilentoja, lentokone- ja helikopterivuokrausta, laskuvarjohyppy- ja kuumailmapallolento-toimintaa sekä koulutusyrityksiä ja ilmailukerhoja.
Harrasteilmailun toimijoita oli mm. Malmin Ilmailukerho, Espoon Moottorilentäjät, Poutahaukat, Lennokkikerho RAKU ry ja Laskuvarjohyppykerho Skydive Finland ry.
Matkalentoliikennettä vuonna 2013 noin 7 500 laskeutumista. Malmi oli Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä.
Matkustajia poistumassa Aero Oy:n lentokoneesta OH-LCA ("Sotka"), Douglas DC-3 vuonna 1947. Kuva: Väinö Kannisto /Hgin kaupunginmuseo
Funkistyylinen Malmin lentokenttä on yksi Helsingin kaupungin matkailunähtävyyksistä. Asemalla oli nähtävissä uusia ja vanhoja lentokoneita, ja näköalaravintolasta pysyi näkemään lentokoneiden nousut ja laskut. Kentältä pystyi tilamaan sightseeing-lennätyksiä.[36] Kentällä järjestettävät ilmailunäytökset ja muut yleisötapahtumat ovat suosittuja.
Malmin lentokenttäyhdistys ry operoi asemaa vuokrasopimuksella Helsingin kaupungin kanssa. Malmin kentän ilmailuyhdistykset ja lentokerhot sekä lähes kaikki yksityiset lentokoulut ja muut ilmailualan yritykset toimivat siellä edelleen.
Englantilainen maailmantähti Ed Sheeran konsertoi Malmin lentokentällä 23. ja 24. heinäkuuta 2019 osana Divide-kiertuettaan.Konserttiin myytiin yli 100 000 lippua.
Ed Sheeranin konsertti Malmin lentokentällä vuonna 2019 veti suuren määrän yleisöä Malmille. Kuva: Helsingin kaupunki
Kentälla järjestettiin vuosittain suosittuja, yleisölle avoimia lentonäytöksiä ja muita tapahtumia.
Mikro-autojen kisa Malmilla 1970-luvulla. Kuva: Lauri Pietarinen / Hgin kaupunginmuseo
Helsinki-Malmin lentoaseman toiminta oli koulutuspainotteista, koulutuslentoja oli noin 75-80 % kaikesta sen liikenteestä. Harrastajia eri kerhoissa Helsinki-Malmin lentoasemalla on lähes 3 000.
Lentoasemalla palveli myös suosittu ravintola-kahvila, jossa oli hyvät näkymät kiitoradoille ja mahdollisuus katsella pienkoneiden nousuja ja laskuja.
Malmin lentoaseman tulevaisuus
Malmin lentoaseman historia
https://www.malmiairport.fi/
Helsingin kaupungin Uutta Helsinkiä -suunnitelmia Malmin lentokentän alueelle
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui uuteen kauteen kesän kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |