Varjojen Helsinki - Helsingin kummitustarinat ja kummitukset

Historialliset tarinat kaupungin tapahtumista ja erityisesti kummitustarinat ovat eläneet ihmisten kertomuksissa kautta aikojen. Helsinkikään ei ole ilman hyytäviä tarinoita vaeltavista hengistä ja levottomista sieluista, joilta asiat ovat jääneet kesken maallisen matkan päätyttyä.

Alta löydät kaupungin tunnettuja kummitustarinoita, jotka tekevät tutut paikat jännittävämmäksi ja nostavat ihon kananlihalle liikkuessasi kaupungilla iltojen pimetessä.

Svenska Klubbenin harmaa rouva, Maurinkatu 6 (Kruununhaka)

Kruununhaan Liisanpuistikon laidalle rakentui uljas kivitalo vuonna 1900. Rakennus oli alun perin yksityiskoti, jonka insinööri Donner rakennutti 1900 Englantilais-skotlantilaisia linnoja muistuttavaksi. Talon entisellä emännällä kerrotaan olleen onneton romanssi autonkuljettajansa kanssa. Rouvan kerrotaan keinuvan talon yläkerran kattokruunuissa, jolloin ne heiluvat itsekseen. Talom tyhjistä huoneista kuuluu ajoittain pianomusiikkia ja lattialankut napsahtelevat salaperäisesti. Erään Svenska Klubbenin tarjoilijan tarjoilijan kerrotaan kokeneen kauhun hetkiä,kun hän törmäsi nutturapäiseen harmaaseen rouvaan pimeässä kabinetissa.

Ruiskumestarin talo, Kristianinkatu 12 (Kruununhaka)

Tämä Helsingin vanhin jäljellä oleva puutalo rakennettiin tiettävästi vuonna 1818 tienoilla. Sitä asutti entinen ruiskumestari Alexander Wikholm. Hän vastasi muun muassa kaupungin palokalustosta ja nuohouksen valvonnasta. Sittemmin kaupunginvoutina toiminut Wikholm asui talossa kuolemaansa asti vuoteen 1896. Alexanderin tyttärentytär myi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen kaupungille vuonna 1974 asuttuaan siinä parisenkymmentä vuotta. Kun Wikholm kuoli, hänen tyttärensä tytär Augusta ehdotti tämän lempikivensä siirtämistä haudalle Hietaniemeen. Kivi oli talon pihassa ja siinä Alexanderilla oli tapana poltella piippuaan ja istuskella. Kuitenkin kiven viemisen jälkeen talossa alkoi tapahtua, vintillä kolisteltiin ja ikkunanluukkuja paukuteltiin. Vuokralaisetkin saivat mekastuksesta tarpeekseen ja muuttivat talosta pois. Vasta kun tyttörentytär Martta keksi tuoda kiven takakaisin pihapiiriin, palautui rauha taas Ruiskumestarin taloon. Myöhemmin museon aikana on talossa vielä tavarat liikuskelleet välillä itsekseen. Täyttä rauhaa ruiskumestari ei siis liene vielä saanut.

Kappelin kellarin kummitus, Eteläesplanadi 1

Ravintola Kappelin alkuaikojen ravintoloitsija, liettualaistaustainen Josef Wolontis luotsasi ravintolaa sen menestyksekkäimpinä aikoina. Yksi uutuus oli Wolontisin Kappeliin hankkima oluen jäähdytyskone, joka ravintolasta alkoi saada kesähelteellä kylmää olutta. 1800-luvun lopulla ravintola oli monen sittemmin kuuluisan taiteilijan suosiossa. Kappelissa nähtiin paljon tuon ajan kulttuuriväkeä kallistamassa tuoppia. Näitä olivat mm. Eino Leino, Jean Sibelius, Oskar Merikanto, Juhani Aho ja Akseli Gallen-Gallela. Ainakin 1980-luvulta asti Kappelin kellarissa on tapahtunut kummia öiseen aikaan. Tavarat siirtyilevät yön aikana itsekseen, tuoleja on nostettu sulkemisen jälkeen pöydälle ja lasit kaatuilevat. Joskus yksi tuoli katoaa, mutta ilmestyy omalle paikalleen seuraavana päivänä. Ihmeelliseten ilmiöiden takana uskotaan olevan itse kulta-aikojen ravintoloitsija Wolontis, joka tempuillaan huolehtii, että ravintolassa säilyy vanhan hyvän ajan järjestys.

Kappelin terassi n. vuonna 1890. Kuva: K.E. Ståhlberg / Kaupunginmuseo.

Eläintarhanlahden itkevä neitsyt, Tokoinranta (Kallio)

Aikanaan Eläintarhanllahdella kattanut huvila-alue oli laajempi ja siellä oli myös Vihreä huvila. Siinä toimi 1850-luvulla sekä ravintola että bordelli. Noina aikoina eräs epäonninen rautatieläinen ajautui rahapulaan ja päätti myydä kauniin tyttärensä ilotaloon. Jo ennen ensimmäisen aamun valkenemista koruihin ja hepeneisiin puettu tyttö hukuttautui lohduttomasti itkien Eläintarhanlahteen. Tokoinrannan lähisalueen asukkaat kertovat yhä kuulevansa rannalla syysöisin vaikerointia ja kolkkoa itkua. Portaat, joita pitkin neito laskeutui lahteen, ovat yhä paikallaan rautatien varressa.

Kansallisteatterin rauhattomat näyttelijät, Läntinen teatterikuja 1

Kivisen kalseassa Kansallisteatterissa Rautatientorin laidalla vaeltelee kertomusten mukaan useampiakin entisiä näyttelijäsuuruuksia manan majoillta. Ennen sotia teatterissa nähtiin vanha harmaa nainen, joka ilmaantui toiselle parvelle ja vanhaan puvustoon. Kansallisteatterissa pitkän ja upean uran tehnyt näyttelijä Urho Somersalmen (1888–1961) tarina päättyi eläkkeelle jäämisen jälkeen traagisesti. Taiteilija hirttäytyi 1962, jota ennen surmasi vaimonsa eläköitymislahjaksi saamallaan kirveellä. Hurjien tarinoiden mukaan Somersalmi on nähty liikuskelevan teatterissa kirves kädessä. Vuonna 1954 kaksi teatterissa työskennellyttä miestä jäivät olosuhteiden pakosta yöpymään näyttämön alle. Yöllä heidät herätti hiiviskelevä mies, jota miehet luulivat yövartijaksi. Myöhemmin teatterissa paljastettiin 1937 kuolleen näyttelijä Aarne Leppäsen muotokuva. Kun teatterissa yöpyneet miehet näkivät taulun, he pelästyivät pahan kerran. Kuvassa oli nimittäin tuo heidän tapaamansa öinen tuttavuus. Molempien herrojen muotokuvat ovat edelleen esillä Kansallisteatterissa.

Kansallisteatterin kivinen ja jylhä julkisivu on jo itsessään hiuksia nostattava.

Hakasalmen huvilan huolehtiva henki

Kansallismuseota vastapäätä sijaitseva vaaleanpunainen Hakasalmen huvila oli 1800-luvulla vielä Töölönlahden rannalla ennen, kuin maantäyttöä tehtiin ja lahtea kuivatettiin. Museota asui pitkään tunnettu julkisuuden henkilö ja hyväntekijä Aurora Karamzin. Aurora oli senaattorin tytärpuoli. Hän eli värikkään elämän ollen mm. Nikolai I:n hovineitona ja naiden rikkaan venäläisen ruhtinaan, jonka pian kuoltua peri tämän valtavan omaisuuden. 1846 Aurora nai Andrei Karamzinin, joka kaatui Krimin sodassa 1854. Aurora oli aikansa hyväntekijä ja ylläpiti mm. lastenkoteja. Vuonna 1867 Karamzin perusti Diakonissalaitoksen, joka toimii edelleenkin. Auroran varat hupenivat hiljalleen ja hän möi Hakasalmen huvilan Helsingin kaupungille vuonna 1896. Hän sai asua siellä vielä kuolemaansa saakka vuoteen 1902.
Auroran sanotaan kiertelevän ja edelleenkin näyttäytyvän rakkaassa Hakasalmen huvilassaan. Huvilan yläkerroksissa liikkuessaan monelle tulee tunne, ettei hän ole huoneessa yksin. Erään museoasiakkaan kerrotaan nähdeen Auroran kävelleen yläkerran juhlasalissa. Toinen asiakas on nähnyt tunnan nutturapäisen hahmon liikkuvan yläkerrassa, mutta kadonneen yllättäen. Auroran kerrotaan kuitenkin olevan hyväntahtoinen ja huolehtiva henki.

Hakasalmen huvila 1956, kuva Heikki Havas / Helsingin kaupunginmuseo

Bulevardin apteekista rohtoa ruttoon, Bulevardi 13

1700-luvun alussa rutto riehui Euroopassa ja tuli koko ajan lähemmäksi Helsinkiä. Leviämistä koitettiin estää karanteeneilla ja tarkastuksilla. Kuitenkin lokakuussa 1710 epidemia saavutti Helsingin ja lyhyessä ajassa ruttoon kuoli lähes 1200 ihmistä. Asukkaita Helsingissä oli tuolloin n. 2500, mikä kertoo epidemian hurjuudesta. Vanhaa kirkkopuistoa oli käytetty hautausmaana 1600-lopun nälkävuosien aikaan, jolloin tarvittiin paikka jonne haudata Helsingin viljavarastojen houkuttamina kaupunkiin tulleet nälkään kuolevat. Ruttoepidemian aikaan Bulevardin puisto toimi vastaavasti suurten joukkojen viimeisenä leposijana.

Tarinan mukaan Bulevardin apteekissa mustaan surmaan menehtyneet vaeltavat anoen apua runnellulle ruumiilleen. Bulevardia-apteekissa farmaseutti oli synkkänä syysyönä menossa alas kellariin hakemaan täydennyksiä lääkevarastoihin. Valot eivät kuitenkaan toimineet, ja hän joutui laskeutumaan pitkin portaita pimeyteen. Portaissa hän näki kajastavan valon, jota luuli päälle unohtuneeksi lampuksi. Lähemmäksi mentyään hän kohtasi huojuvan hahmon, josta erottuivat valoa hehkuvat pää ja hartiat. Hän lähestyi farmaseuttia kuin anellen apua. Juostessaan portaita nainen huusi "Mene kristuksen nimeen!". Tämän jälkeen ilmeisesti rohtoa ruttoonsa hakenutta hahmoa ei enää tavattu.

Vanha kirkkopuisto, kuva: Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo

Puotinkylän kaunis Birgitta, Puotilantie 5, (Puotila)

Puotinkylän kartanon pihamailla voit törmätä kauniiseen Birgitta Jägerhorniin. Tämän vaalean hahmon kerrotaan vaeltelevan kartanon puistossa iltahämärässä. Birgitan rakastettu menehtyi Pohjan sodassa, eika tieto tästä koskaan tavoittanut Birgittaa. Hänen uskotaankin vielä odottavan sulhastaan sodasta takaisin luokseen.

Kansallismuseon ahkera argeologi, Kansallismuseo

Kansallismuseossa käyskentelee näkymätön työntekijä, jonka uskotaan olevan museolla pitkän uran tehnyt valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalo. Hän liikkuu erityisesti perusnäyttelyn kartanohuoneessa, vilkuttelee valoja sekä naputtelee tietokonetta. Harmaaseen pukeutunut isokokoinen mieshahmo on nähty myös portaikossa kadoten tyhjyyteen. Hän oli ahkera elinaikanaan, eikä tunnu hidastavan tahtiaan edes manan mailla.

Appelgren-Kivalo oli merkittävä henkilö Suomen arkeologian tutkimuksen ja museotyön kehityksessä. Hän uudisti arkeologista kaivaustekniikkaa ja oli maamme ensimmäinen täysimittainen muinaisjäännösten kaivaja. Hänen aloitteestaan tarkennettiin löytöjen luettelointia, parannettiin tutkimusraporttien laatua ja kiinnitettiin suurempaa huomiota konservointiin. 1920-luvun alussa hän luonnosteli uuden Muinaistieteellistä toimikuntaa koskevan asetuksen sekä toimikunnan johtosäännön.

Kaivopuiston valkea rouva, Itäinen puistotie 7

Helsingin Kaivopuiston vanhin huvilarakennus Villa Kleineh Kaivohuonetta vastapäätä palveli 1800-luvulla Kaivopuiston kylpylän vieraita. Maria Kleineh oli Helsingin ravintolaelämän ykkösmiehen Louis Kleinehin vaimo 1800-luvulla. Tarina ei kerro miksi hän vieläkin liikkuu huvilan ympäristössä, mutta hänen uskotaan rakastaneen juhlimista ja maallista menoa niin paljon, että hän ei tahdo lähteä kauniin huvilansa pihapiiristä vihreämmille nurmikentille. Rakennus on nykyään Alankomaiden suurlähettilään virka-asuntona.

Kuva: Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo

Svenskateaternin monenväriset rouvat, Pohjoisesplanadi 2

Vanhassa Svenska Teaternissa uskotaan kummituksia olevan useampia. Legendan mukaan teatterirakennuksessa niitä hiiviskelee seitsemän. Roivashenkiä löytyy musta-, valko-, harmaa- ja turkoosipukuisena. Herrahenkiä paikassa pyörii kolme. Herroista yksi on pukeutunut valkoiseen, toinen harmaaseen ja kolmas mustaan pukuun. Mustapukuisen herran kerrotaan olevan erityisen häiriintynyt ja levoton sielu. Kerran teatterin rekvisiittahuoneessa työntekijä oli nähnyt tyhjän huoneen hyllyjen takana mustat kengät ja housut ja kuullut raahaavia askeleita. Käydessään katsomassa, ei siellä näkynytkään ketään. Tarina ei kerro henkien taustoja tai sitä ovatko henget teatterin entisiä näyttelijöitä vai kulttuurin ystäviä. Ainakin historiallisella teatterilla on ollut värikkäitä vaiheita. Ensimmäinen teatterirakennus valmistui paikkaan Engelin suunnittelemana jo 1827. Toinen vuonna 1860 valmistunut suurempi rakennus tuhoutui täysin tulipalossa 1863. Kenties Svenskanissa astelevat henget edustavat tuon ajan kulttuuripiirien kermaa.

Aleksanterin teatterin kummitus (Bulevardi 23-27)

Entisessä Suomen kansallisoopperan teatterissa Bulevardilla sanotaan vaeltavan entisen venäläisen upseerin hahmo. Niin sanotussa Oolannin sodassa eli Krimin sodassa 1850-luvulla taistellut sotilas koki kohtalonsa Bomarsundin pommituksessa Ahvenanmaalla. Oopperaan hänen henkensä sanotaan kulkeutuneen teatterirakennukseen paikasta tuotujen rakennuskivien muodossa rakkaansa kotikaupunkiin Helsinkiin. Monet tyhjässä teatterissa työskennelleet ovat kuulleet lavastamon verstaan sirkkelin ja muiden sähkölaitteiden menevän päälle. Kun he ovat käyneet tarkistamassa kuka on saapunut paikalle, on verstaasta valot pois ja sähköjohdot irti pistokkeistaan.

Myös teatterin hissit on jouduttu kytkemään pois päältä näytöksien ajaksi, etteivät ne kolistelisi itsestään kulkiessaan. Aaveharrastajien tutkimusryhmä on tehnyt ja videoinut tutkimuksen teatterin kummituksesta.

Aleksanterin teatteri n. 1880, Kuva Riis Charles / Helsingin kaupunginmuseo

Albertinkadun kurtisaanimurha, Albertinkatu 18, (Punavuori)

Albertinkatu 18 kohdalla sijaitsi 1800-luvun lopussa puinen hökkeli, johon Siperiaan karkoitettu ja sieltä takaisin Helsinkiin karannut Isostakyröstä kotoisin ollut puukkojunkkari Matti Haapoja löysi tiensä karkumatkansa päätteeksi vuonna 1890. Hän kyseli taloudenhoitajalta yläluokkaista prostituoitua Maria Jemina Kustaantytär Salosta. Illaksi taloudenhoitaja poistui jättäen Jeminan ja Haapojan kaksin yön syleilyyn. Aamulla töihin tullessaan taloudenhoitaja löysi Jeminan makuuhuoneesta kuristettuna. Taloudenhoitaja ilmiantoi Haapojan, joka vangittiin ja joka raivokkaasti vannoi kostavansa ilmiantajalleen. Haapoja hirttäytyi Kakolassa 1895, mutta hänen hengen sanotaan vielä vaeltavan Albertinkadulla odottaen sopivaa hetkeä kostolle.

Albertinkatu 18, kuva: Signe Brander 1909 / Helsingin kaupunginmuseo

Vironkadun Aleksi, Vironkatu 1 (Kruununhaka)

Meritullinkadun ja Vironkadun kulmassa sijaitsee talo, jossa on koettu kummia. Yliopiston käytössä ollessaan tutkijoiden paperit olivat öiseen aikaan sekaisin ympäri huonetta. Lisäksi putkistoista kuuluu kolinaa ja venäläisen upseerin asuinen haamun on kerrottu ajelevan hissillä öiseen aikaan pää kainalossaan. Tarina juontaa juurensa 1900-luvun alkuun, jolloin komennukselta palannut Venäjän keisarillisen laivaston meriupseeri löysi vaimonsa vuoteesta vieraan miehen kanssa. Surun murtama mies ei kestänyt murhetta ja epätoivossaan hirtti itsensä talon ullakolla.

Aleksin kerrotaan säikyttelevän erityisesti naisia. Aleksi ilmestyi erään talossa asuneen neidin kylpyhuoneeseen naisen taakse ja säikäytäneen tämän pahanpäiväisesti niin, ettei tämä enää uskaltanut asua talossa. Aleksi osoitti huomiotaan koputtelemalla seiniin ja kolistelemalla putkistoja.

Vironkadun ja Meritullinkadun kulmatalo, jossa meriupseeri henki ei saa rauhaa

Valtioneuvoston linnan laukaukset, Senaatintori

Eugen Schauman surmasi maamme ylimmän auktoriteetin, aikansa kurjistajan, kenraalikuvernööri Bobrikovin Valtioneuvoston portaikossa vuonna 1904. Valtioneuvoston linnassa kuuluu edelleen laukauksilta kuulostavia ääniä, jotka muistuttavat tapahtuneesta erityisesti kesäkuussa surman vuosipäivän aikaan. Molempien konfliktin osapuolten sanotaan legendan mukaan liikkuvan linnan pääportaikossa rauhattomina.

Senaatintorin ympärillä sijaitsee Valtioneuvoston Linna sekä torin kulmassa kaupungin vanhin kivitalo, kauppias Sederholmin talo.

Sederhomin talo, Aleksanterinkatu 16

Sederholmin talo Aleksilla on Helsingin kantakaupungin vanhin kivitalo. Aikanaan kaupungin varakkaimman kauppiaan Johan Sederholmin rakennuttama talo valmistui vuonna 1757. Nykyään museona toimivan talon ullakolta on kuultu öisin kolinaa ja ryminää. Myös ovenkahvat aukeilevat itsekseen. Metelin aiheuttajaksi epäillään itse kauppias Sederholmia. Sederholmin sukukokouksen aikaan museona toimivassa talossa koettiin myös kummia. Kun museon työntekijä esitteli talon entisen isännän jälkipolvelle erään lasivitriinin esineitä, jokin näkymätön voima lennätti kaikki Sederholmit muutaman askelen taaksepäin, mikä pelästytti niin sukulaiset kuin museo-oppaankin.
1980-luvulla talossa oli raastuvanoikeus. Eräs virkanainen ei uskonut kummituksiin ja jäi kerran ylitöihin. Tullessaan huoneeseensa oli hänen tuoli pyörinyt itsekseen, pysähtynyt ja jatkanut vauhdikkaasti toiseen suuntaan. Sattumuksen jälkeen naisen ylityöt saivat jäädä odottamaan seuraavaa päivää.

Teekkaripiloja tuonpuoleisesta, Glo Hotel Art, Lönnrotinkatu 29

Aikanaan 1903 valmistunut komea kivilinnaa muistuttava rakennus valmistui alkujaan Teknillisen korkeakoulun teekkareiden osakuntakäyttöön. Näyttävänä hotellina nykyään toimiva linna on jo ulkomuodoltaan ihokarvoja nostattava. Hotellissa kerrotaan tavatun ainakin kaksi eri henkeä. Toiseksi ylimmässä kerroksessa sijaitsee vanha kabinetti ”pokkamonttu”, jossa aikanaan järjestettiin laittomia pokeri-iltoja. Kabinetissa on yhä salaportaat nopean poistumisen varalta. Huoneen takassa uskotaan asuvan kummitus, joka napsuttelee ja metelöi.

Hotellin tornissakin tapahtuu kummia. Tornin valot ovat päällä öisin vaikka ne on illalla sammutettu. Tornissa on lisäksi painostava ja kuristava tunnelma, jonka uskotaan liittyvän sinne ainakaan hirttäytyneen ravintolatyöntekijään. Lisäksi hotellin käytävillä voi kuulla aavemaista viheltelyä. Myös kellarin ravintolassa työntekijöillä on monesti tunne, että joku tuijottaa heitä. Tilassa myös kopisee ja valot vilkkuvat. Ravintolan pöydän ääressä voi nähdä vilaukselta hahmon, joka katoaa nopeasti.

Polin sisätilaa uudenkarheana valmistumisensa jälkeen 1904. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tekniikan museon rauhaton sähköteknikko, Viikintie 1

Tekniikan museossa kuljeskelee selittämättömiä ääniä, askeleita ja ovien avautumisia aiheuttava arvoituksellinen näkymätön liikuskelija. Kyseessä epäillään olevan aiemmin rakennuksen toimineen Vedenpuhdistuslaitoksen ajoilta peräisin oleva kummitus, mahdollisesti vesilaitoksen sähköteknikko, joka sai 1900-luvun alussa työtehtävissä surmansa laitoksen sähköpääkeskuksesta iskeneestä valokaaresta. Sähköpääkeskus sijaitsee sijoilleen museoidussa pikasuodatushallissa, eli tapahtumapaikka on edelleen yleisön nähtävillä (tosin vain kesäkaudella, kun rakennus on avoinna).

Kummituksen on kuultu askeltavan ja availevan ovia etenkin museon kellareissa ja pääkallonpaikalla pikasuodatushallissa. Etenkin pimeään vuodenaikaan viimeisenä ovia sulkevat työntekijät pyrkivät poistumaan paikalta nopeasti. Pimeissä, vanhoissa teollisuushalleissa vallitseen niin aavemainen tunnelma rapinoineen ja kitinöineen sulkemisajan jälkeen.

Harakan saaren kuuluisa hahmo (Harakan saari)

1930-luvun Suomi-filmien tähti Tauno Palo oli nuorena tieteestä kiinnostunut nuorimies. Hän työskenteli nuorena Kemiallisen koelaboratorion avustajana Harakan saarella. Hänen tehtäviään oli toimia mm. välinepuhdistajana sekä preparaattorina. Palo suoritti myös asevelvollisuutensa Harakalla. Entisellä kemiallisella koelaitoksella on nykyään taiteilijoiden työtiloja. Rakennuksessa tavataan tasaisin väliajoin monista elokuvista tuttu komea näyttelijä, joka ei kuitenkaan ole enää elävien kirjoissa. Taunon tiedetään rakastaneensa aikaansa saaren kauniissa luonnossa ja ehkä siksi hän palaa sinne aina välillä muistelemaan elämänsä kauniimpia kesiä.

Tauno Brännare Harakan saaren koelaboratoriossa, kuva kirjasta Tauno Palo: kolmen sukupolven sankari.

Tuomarinkylän kartanon valkea rouva, Tuomarinkyläntie 1

Tuomarinkylän kartano on Helsingin näyttävimpiä kartanoita. Se on rakennuttanut sotakamreeri Johannes Weckström 1700-luvun lopulla. Kartano siirtyi sittemmin Kavaleff-suvun omistukseen. Kartanonomistajan tyttären Natalia Kavaleffin ja Johan Stjernschantzin esikoispoika Johan Gustaf syntyi 1857 ja kuoli vain neljän päivän ikäisenä. Pienelle pojalle pystytettiin kartanon kivisen piha-aidan kupeeseen muistokivi, jossa lukee G. Stjernschantz sekä vuosiluku 1857. Vain vuosi tapahtumasta Natalia kuoli synnytettyään kaksostyttäret. Vieläkin Natalia vaeltelee kummituksena entisessä kotikartanossaan valkoisessa asussaan. Valkoinen rouva on nähty muun muassa kartanon ullakolla ja puistossa. Kertomuksen mukaan rouva suree lapsiaan, eikä ole vielä saanut rauhaa.

Tuomarinkylän kartano on rakennettu 1700-luvulla. Kuva: Constantin Grunberg / Helsingin kaupunginmuseo

Suomenlinnan Piperin puiston nuoripari, Suomenlinna

1700-luvun lopulla Suomenlinnassa toisiinsa rakastui nuoripari, jotka edustivat eri säätyä eikä suhdetta tämän ajan Helsingissä katsottu hyvällä parin lähipiirissä. Epätoivoisina pari päätti saada toisensa "ikuisuudessa" ja päättivät hukuttautua Lemmenlampeen. Rakastuneet hyppäsivät pimeään lampeen, mutta säätyläisneidin paksu tyllihame pitkin tytön pinnalla, kun puoliso vajosi syvyyksiin. Kävelyllä ollut upseeri näki lammessa kelluvan naisen ja lähti oitis pelastamaan tätä. Yllätyksekseen upseeri sai taistella tyttöä vastaan kovasti ennen tämän saamista rantaan. Rakkaansa kanssa hukuttautumisessa epäonnistunut neito tavataan vieläkin lammen rannalla syyllisyydentunnossaan. Iltahämärän aikaan, voi kertomuksen mukaan nähdä naisen nilkan vilahtavan lammen pinnalla.

Viikin aavejuhlat, Viikinkaari 8 (Viikki)

Viikin vanha Latokartanon tila perustettiin jo 1500-luvulla. Vahnin päärakennus paloi 1830-luvulla, jonka jälkeen rakennettiin nykyinen päärakennus. Muitakin tilan taloja on koetelleet tulipalot. Ledendan mukaan Latokartanon renkituvan juhlissa syttyi tulipalo ja juhlijoita menehtyi liekkeihin hurjien bakkanaalien traagiseksi päätteeksi. Julman lopun kohdanneet eivät hyväksyneet kohtaloaan, vaan jatkavat juhliaan vielä haudan takaakin.

Mäkkylän poltergeist, Fonseenintie (Mäkkylä)

Vuonna 1946 Mäkkylässä Helsingin ja Espoon rajalla asuvan konstaapeli August Heinosen talo joutui melkoisten näkymättömien voimien armoille. Taloa kohti lenteli kiviäaina illan hämärtyessä ja se jatkui aina kello 22 saakka. Kun kivisade loppui, alkoi talon sisätiloissa alkoivat esineet lennellä itsestään. Asukkaat todistivat muun muassa kukkaruukun putoavan pöydältä, uunin luukkujen avautuvan sisältöjen lentäessä ulos ja silitysraudan lentävän ilman poikki. Tapausta tutkittiin poliisien voimin, mutta mitään aiheuttavaa selitystä sille ei löytynyt.

Yleisö syytti asukkaita mustan raamatun lukemisesta ja Heinosta jopa pahoinpideltiin. Kuitenkin myös talossa vierailleet sähköasentajat todistivat sulakkeiden irtoavan itsestään sulaketaulusta. Ilmiöt loppuivat kuin seinään seuraavan kuun vaihtuessa.

Vallisaaren päätön eversti, (Vallisaari)

Päättömän everstin tarinasta on monia versioita. Yhden kertomuksen mukaan 1900-luvun alussa Viaporin kapinaa johtanut sotilas hirtettiin Aleksanterinpatterille johtavan tykkitien varrella kasvaneeseen lehmukseen. Vieläkin tiellä voi törmätä päättömään everstiin, joka vaeltaa lehmuskujaa pitkin tietämättömänä kohtalostaan. Toisen version mukaan taas kapinan jälkimainingeissa ammuttiin sarja laukauksia tykistöpatteria johtanutta everstiä kohden. Eversti heitettiin sillalta mereen, muttei uponnut. Hänet nostettiin ylös matalasta vedestä, hänen kaulaansa sidottiin kivi ja hänet hukutettiin sillalta syvään veteen.

Entisellä sotilassaarella Vallisaaressa on tapahtunut historian saatossa paljon. Vuonna 1937 saaren ammusvarastolla sattui suuri räjähdys tai räjähdysten sarja jossa 12 henkilöä sai surmansa. Ehkä päättömän everstin tarina on ollut keino pitää lapset pois kielletyltä ammusvarastoalueelta.

Santahaminan tupakoiva vääpeli, (Santahaminan varuskunta)

Santahaminan varuskunnassa aikoinaan työskennelleen vääpelin kerrotaan laiminlyöneen tupakointimääräyksiä. Erään kerran epäonninen vääpeli työskenteli ammusvarastolla savuke suupielessä, kun tupakan kipinä sai aikaan ammusten räjähdyksen. Vääpeli kuoli rähähdyksessä välittömästi. Tapauksen siivittämänä varuskunnassa kerrotaan monien vahtivuorolla olevien varusmiesten kuulleen pimeydestä kysymyksen: "Sotamies, onko teillä Norttia?"

Merisotakoulun sydänsuruinen kadetti, Pikku-Musta (Suomenlinna)

Merisotakoulussa oli aikoinaan upseerin tyttären ja kadetin traagisesti päättynyt rakkaustarina. Sydänsuruissaan kadetti riisti itseltään hengen koulun tiloissa. Vieläkin koulun oppilaille kerrotaan tarinaa erikoisia asioita tyhjässä rakennuksessa aiheuttavasta onnettomasta kadetista, joka vielä etsii rakastaan koulun käytävillä.

Katso myös Helsingin teloituspaikat

Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.

Jaa sivu:

(Translate page)

Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa