Kallion kirkko

Sadan vuoden ajan Kallion kirkon torni on noussut korkealle kattojen yläpuolelle ja kirkosta on muodostunut koko kaupunginosan tunnus. Kirkko vihittiin käyttöönsä syyskuussa vuonna 1912. Sen kautta ovat kulkeneet sadat tuhannet helsinkiläiset.

Yhä edelleen Kallion kirkko on yksi kaupungin keskeisimmistä niin kaupunkikuvallisesti kuin toiminnallisestikin. Tämän vuoden ajan satavuotiaassa kirkossa juhlitaan eläen tätä päivää ja muistaen sen pitkiä perinteitä.

Kallion kirkon torniin voi päästä katselemaan näkymiä korkealta käsin ajoittain järjestettävillä tornikierroksilla. 


Näkymä kirkon tornista etelään. Kuva: Kallion seurakunta

Kirkkosalin kanssa samassa tasossa on toimituskappeli. Kirkon alle valmistui vuonna 1991 uurnaholvi ja sinne haudattujen muistolaatat ovat kirkkosalissa. Vainajien muistelupaikat kirkkosalin sivulehterien alla uudistettiin 2011. Viimeisen leposijansa Kallion kirkosta voivat saada helsinkiläiset ev.lut. seurakuntien jäsenet. Rakennuksen sivuosissa toimivat vuosisadan lopulle saakka suomen- ja ruotsinkieliset kirkkoherranvirastot. Alun perin itäsiivessä on sijainnut myös ylivahtimestarin asunto. Nykyisin kaikki nämä tilat ovat kokous- ja aputiloja.



Kallion kirkko on verhoiltu Uudenkaupungin graniitilla, mutta sen runko on rakennettu punatiilestä. Ristin huippuun on maan pinnasta 64 metriä, meren pinnasta 94 metriä. Tornissa on Saksassa valetut seitsemän pronssikelloa, jotka soittavat päivittäin klo 12 ja 18 Jean Sibeliuksen niille säveltämän sävelmän.

https://www.facebook.com/kallionkirkko 


Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.


Jaa sivu:



(Translate page)





Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa






Osoite

Itäinen papinkatu 2
00530 Helsinki







Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Joulukuuset

Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Puotilan kartano


joulumarkkinat

Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske
Lue lisää




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma
Lue lisää




Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille
Lue lisää




Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä
Lue lisää




Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea
Lue lisää




Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa
Lue lisää




Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto
Lue lisää




Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin
Lue lisää




Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa
Lue lisää




Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään
Lue lisää




Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta
Lue lisää




Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä
Lue lisää

Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin
Lue lisää




Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa
Lue lisää




Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä
Lue lisää




Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä
Lue lisää




Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin
Lue lisää




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa
Lue lisää




Lintsi avautui uuteen kauteen kesän kynnyksellä
Lue lisää




Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää

Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.