BANNER1_ALT


Pikku Papun Musiikkisirkus

Hinta: 6 €
Ajankohdat:
Lisätietoa tapahtumasta:

Kulttuurikeskus Stoa lauantai 8.12.2018
klo 13 ja 15

Jos lähdet seuraamaan hahtuvaa, jonka kesätuuli nappaa takapihan voikukasta, voit päätyä melkoiselle seikkailulle. Ruohikon kätköistä löytyy salainen maailma täynnä elämää: laulavia kirvoja, aamu-unisia leppäkerttuja, nälkäisiä muurahaisia ja ihastuneita sammakoita. Kun katsot oikein tarkkaan, huomaat kantarellin kiertyvän karuselliksi ja oksan pätkän kohoavan veneen mastoksi.

Esityksessä kuullaan kymmenen Pikku Papun Orkesterin tuttua kappaletta, jotka saavat uuden muodon sirkusesiintyjien tulkitsemina. Lavalla nähdään musisointia, ilma-akrobatiaa, nuorallatanssia ja jongleerausta. Viulun, kellopelin, kitaran ja muiden soittimien lisäksi Musiikkisirkuksessa soivat muun muassa kattilat – myös yleisö pääsee mukaan laulamaan ja leikkimään!

Pikku Papun Musiikkisirkus on sirkusryhmä Blind Gut Companyn ja lastenmusiikkia soittavan Pikku Papun Orkesterin esitys, jossa yhdistyvät ihastuttava lastenmusiikki ja leikkisä nykysirkus. Pikku Papun on luonut kirjailija-kuvittaja Liisa Kallio.

Blind Gut Company: Inga Björn – ilma-akrobatia, Saana Peura – nuorallatanssi sekä Tuomas Vuorinen – jongleeraus ja esinemanipulaatio.

Pikku Papun Orkesteri: Heli Kajo – laulu, nokkahuilu ja kellopeli, Antti Kokkola – laulu, mandoliini ja xylofoni, Maiju Kopra – laulu, trumpetti ja xylofoni, Reetta Kuisma – laulu, kontrabasso, Sannis Sundström – laulu, viulu ja kellopeli sekä Sampo Sundström – laulu ja kitara.

Tuotanto: Salla Kurronen / Blind Gut Company, Pikku Papun Orkesteri, Cirko - Uuden Sirkuksen keskus
Kesto: 45 min.
Ikäsuositus: 2

liput 6€

https://www.facebook.com/events/921047014769554/




BANNER1_ALT



Turunlinnantie 1
00900 Helsinki
Web:
http://www.stoa.fi/
Puhelin:
(09) 310 88405

HSL Reittiopas opastaa perille julkisilla. Syötä oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmistus

captcha
Jos laskutoimitus on liian vaikea tai päivitit puuttuvan kentän, lataa uusi tehtävä tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmistus

captcha
Jos laskutoimitus on liian vaikea tai päivitit puuttuvan kentän, lataa uusi tehtävä tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmistus

captcha
Jos laskutoimitus on liian vaikea tai päivitit puuttuvan kentän, lataa uusi tehtävä tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.