Quantcast
Melitina Balabin & Nikolai Balabin: Värin lumoissa | Galleria Mafka&Alakoski

Melitina Balabin & Nikolai Balabin: Värin lumoissa

Hinta: Vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Huhtikuun lopulla galleriallamme aukeaa korutaiteilijoiden Melitina Balabinin ja Nikolai Balabinin koruteoksiin keskittyvä taidenäyttely Värin lumoissa. Näyttelyn kantavat teemat ovat väri, leikki ja ilo. Eli luvassa on juuri sitä, mitä näin keväällä kaivataankin!

Korutaiteilija Melitina Balabin (s.1982) ihastui korujen tekoprosesseihin jo varhaislapsuudessaan Leningradissa seuratessaan isänsä Nikolai Balabinin (s. 1955) työskentelyä kotona. Perhe on asunut Suomessa, Lappeenrannassa vuodesta 1989 lähtien.

Melitina Balabinin korut ovat kertomuksia siitä, mitä hän on nähnyt ja kokenut. Tulevaa näyttelyä varten hän on tutkinut kasvien luomia varjoja valokuvaamalla. Varjot kiinnostavat häntä itsenäisinä hahmoina ja teosten aiheina. Niiden muodot piirtyvät koruissa metalliin, jota Melitina käsittelee erilaisin tekniikoin saadakseen aikaan mielenkiintoisia struktuureja ja sävyjä. Metalliosat puolestaan yhdistyvät smaltiin eli perinteiseen mosaiikkilasiin.

Smalti on Melitinalle korumateriaalina uusi, vaikka se onkin muutoin tuttu jo vuosien takaa: ”Tutustuin smaltiin jo lapsena, kun asuimme Leningradissa lähellä Taideakatemian mosaiikkipajaa, jossa oli vuodesta 1851 asti keitetty mosaiikkilasia. Leikkipuistosta pääsi mosaiikkipajan takapihalle tutkimaan houkuttelevan värikkäitä jätelasikasoja ja niin taskut täyttyivät lasiaarteista.”

Melitina kuvailee smaltin kanssa työskentelyn olevan kuin maalaamista materiaalilla, innostavaa väriterapiaa: ”On kiehtovaa etsiä ja sahata esiin paloista hienoja kohtia, joissa useat värisävyt sulautuvat toisiinsa ja yhdistellä niitä muihin väreihin sekä muokata pintaa työstämällä erivärisiä kerroksia esiin.”

Korutaiteilija Nikolai Balabinin uudet näyttelyteokset ovat smalti-mosaiikkilasista koottuja, abstraktreja väri-ilotteluja. Työpajan kätköistä, paksun pölykerroksen alta löytyneen smaltikokoelman olemassaolo oli ehtinyt jo vuosien varrella unohtua: ”Usean vuoden pelkistetyn mustavalkoisen graafisen kauden jälkeen tunsin voimakasta tarvetta väri-ilotteluun, värillisen materiaalin käyttöön koruissani. Oli hieno elämys löytää uudestaan moniväriset mosaiikkilasit ja käyttää niitä korumateriaalina.”

Nikolain tavoitteena on tuottaa koruillaan iloa ja siksi hän tekeekin mielellään käyttökoruja: ”Kun ihminen pukee ylleen korun, hän varmastikin pitää siitä ja pukee sen ilolla. Kaunis esine ilahduttaa aina silmää ja herättää myönteisiä tunteita.”

Tervetuloa tutustumaan uusin koruteoksiin Värin lumoissa -näyttelyyn!

https://www.facebook.com/events/364495207389223/


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Iso Roobertinkatu 19
00120 Helsinki
Kotisivu:
http://www.mafka.fi
Puhelin:
040 554 9939


BANNER1_ALT




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Suksiasioiden asiantuntijaliike löytyy Haagan sydämestä
Lue lisää




Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille
Lue lisää




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin talvisissa illoissa
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen kevätkaudella
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.