Paniikki

Hinta: 5e-17e
Ajankohdat:
Lisätietoa tapahtumasta:
Teatteri Kultsassa saa ensi-illan Mika Myllyahon menestysnäytelmä Paniikki. Näytelmä kirjoitettiin vuonna 2005 Ryhmäteatterille. Näytelmää on sen jälkeen esitetty ympäri Suomen, mm. Mikkelissä, Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Turussa. Teatteri Kultsa tuo näytelmän takaisin Helsinkiin. Kultsan studionäyttämölle astuu kolme Kultsan näyttelijää, joilla on takanaan yhteensä yli 70 vuotta teatterin tekemistä. Luvassa on mieskomediaa parhaimmillaan.

Näytelmäkulman luonnehdinta näytelmästä:

Maxin ovelle kolkuttaa hädissään hänen ystävänsä Leo. Hänen avopuolisonsa on vihjannut, että Leon kannattaisi miettiä asioitaan ja laittaa elämänsä järjestykseen. Leo, joka ei edes tiedä mikä hänen elämässään on vialla, pyytää että Max antaisi hänelle terapiaa. Max ja hänen veljensä, talk-show juontaja Joni, ryhtyvät kilpaa auttamaan Leoa omilla metodeillaan, mutta onnistuvat lähinnä osoittamaan kuinka hukassa he itse ovat. Max on neuroottinen ja sulkeutunut ja Joni itsekeskeinen ja kyvytön sitoutumaan. Vähitellen kolmikko huomaa, että he kaikki tarvitsevat toistensa apua.

Älykkäässä ja nykyaikaisessa komediassa paneudutaan miehenä olemisen kriiseihin, todellisiin tai kuviteltuihin. Mitä kaikkea mieheltä nykyään vaaditaan? Osaako mies olla sinut tunteidensa kanssa? Voiko olla yhtä aikaa herkkä ja menestyvä? Entä mistä siinä Almodovarin elokuvassa oikein on kysymys?

http://www.teatterikultsa.fi





Käenkuja 6-8
00500 Helsinki
Web:
http://www.teatterikultsa.fi/
Puhelin:
0409637167

HSL Reittiopas opastaa perille julkisilla. Syötä oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmistus

captcha
Jos laskutoimitus on liian vaikea tai päivitit puuttuvan kentän, lataa uusi tehtävä tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmistus

captcha
Jos laskutoimitus on liian vaikea tai päivitit puuttuvan kentän, lataa uusi tehtävä tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmistus

captcha
Jos laskutoimitus on liian vaikea tai päivitit puuttuvan kentän, lataa uusi tehtävä tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.