Honka-HIFK, Liigakarsinta
Keskiviikkona 1.11.2017 nähdään Espoossa jännittävä pääkaupunkiseudun kamppailu, kun liigakarsintojen avausottelussa Hongan vieraaksi saapuu naapurikaupungin HIFK. Ottelu käynnistyy kello 18.30.
Honka sijoittui Ykkösessä toiseksi. Alkukausi sujui komeasti, sillä keltamustat aloittivat kauden yhdeksän ottelun tappiottomalla putkella. Ensimmäisen tappionsa joukkue kärsi kesäkuun loppupuolella, kun Haka oli kotonaan niukasti vahvempi lukemin 1-0.
Päävalmentaja Vesa Vasara keskittyy luonnollisesti täysin karsintaotteluihin.
-Aloitimme TPS-ottelun hyvin, mutta emme pystyneet pitämään tasoa koko pelin ajan. Tietenkin TPS oli myös hyvä joukkue. Ottelu antoi taas kuitenkin meille informaatiota siitä mitä pitää vielä parantaa, ja tulemme vahvempana ensimmäiseen karsintapeliin.
Edeltävä viikko on Vasaran mukaan käytetty TPS-pelin läpikäymiseen ja omaan pelaamiseen keskittymiseen. Karsintavastustajan selvittyä Veikkausliigan viimeisellä kierroksella lauantaina on fokus käännetty myös vastustajan analysoimiseen.
HIFK:lle kulunut kausi on ollut vaikea. Joukkue pelasi hyvin epätasaisesti, eikä voittanut kun yhden kerran kaksi peräkkäistä ottelua. Viimeisellä kierroksella sillä oli vielä mahdollisuus välttää karsinta ja varmistaa Veikkausliigapaikka myös ensi kaudelle. HIFK tarvitsi voiton FC Lahdesta, ja samalla PS Kemin piti hävitä oma ottelunsa KuPS:lle. Lahden stadionilla kotijoukkue otti kuitenkin 2-1-voiton, joten helsinkiläisten tie vei karsintaan Honkaa vastaan. Joukkueesta löytyy todella kovan luokan pelaajia, kuten kokeneet maajoukkuemiehet Mikael Forssell ja Mika Väyrynen. Joukkueen paras maalintekijä tällä kaudella on kymmenen veikkausliigamaalia tehnyt Pekka Sihvola.
Honka ja HIFK ovat kohdanneet tällä kaudella kerran. Talvella pelatussa Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa Honka oli selvästi vahvempi ja otti 3-0 voiton.
Hongalta sivussa ovat ainakin pelikiellossa oleva Masar Ömer, sekä pitkäaikaispotilaat Duarte Tammilehto ja Joachim Böckerman.
Honka-HIFK siis Tapiolan Urheilupuistossa keskiviikkona 1.11. klo 18.30 alkaen.
Karsintojen toinen osaottelu pelataan HIFK:n kotikentällä, Telia 5G-Areenalla lauantaina 4.11. kello 14.00 alkaen.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |