Taideyliopiston Studia Generalia - Saanko luvan?
Syksyn luentosarjan toisella kerralla puhutaan tanssista.
Tanssija, koreografi ja tutkija Kirsi Törmi: Voiko tanssin tai liikkeen keinoin oppia ymmärtämään itseään tai toisia ihmisiä paremmin? Kehomme kantaa mukanaan painavaa tietoa meistä itsestämme ja yhteisöistä, joissa toimimme. Taide voi tarjota pysähtymisen mahdollisuuksia tuon tiedon äärelle. Mitä se tarkoittaa, jos kehomme tulee tietoiseksi erilaisista tiedon tasoista, rytmeistä, liikkeistä ja antautuu ja avautuu luovaan prosessiin?
Kirsi Törmi on toukokuussa 2016 väitellyt tanssitaiteen tohtori, joka on toiminut tanssitaiteen parissa laaja-alaisesti tanssijana, koreografina, tuottajana sekä taiteellisena johtajana. Hänen väitöstutkimuksensa ”Koreografinen prosessi vuorovaikutuksena” pureutui osallistavaan tapaan tehdä koreografiaa. Tutkimus pohti myös taiteilijan vastuuta sekä eettisiä kysymyksiä. Törmi on ollut luomassa ja kehittämässä pohjoisen Suomen tanssin toimintarakenteita. Hän on kajaanilaisen Routa-ryhmän perustajajäsen ja ollut aktiivinen toimija tanssin aluekeskusverkoston perustamisen vaiheessa.
Tutkija, tanssipedagogi Kai Lehikoinen: Tanssilla ja luovalla liikkeellä on tutkimuksessa todettu paitsi hyviä fyysisiä myös hyviä sosiaalisia ja psyykkisiä vaikutuksia. Tanssi ja muu taide lisäävät kulttuurista ja sosiaalista pääomaa sekä ihmisten kyvykkyyttä toimia aktiivisesti yhteiskunnassa tavoilla, jotka vahvistavat terveyttä, hyvinvointia ja mielekästä elämää. Taiteen ja taidekasvatuksen palvelut eivät kuitenkaan ole kaikkien saavutettavissa. Kai Lehikoinen esittelee esimerkkejä uudenlaisista toimintatavoista, joilla taide tavoittaa yhä laajempia ryhmiä.
Kai Lehikoinen on koulutukseltaan tanssipedagogi ja tutkija. Lehikoinen on toiminut tanssin kentällä esiintyjänä, koreografina, läänintaiteilijana, opettajana, tuottajana ja tutkijana. Hän on toiminut mm. koreografikoulutuksen johtajana Dans och Cirkushögskolanissa Tukholmassa ja esittävien taiteiden yliopistonlehtorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän toimii Taideyliopiston koordinoiman ArtsEqual-tutkimushankkeen varajohtajana.
Kynnys taiteeseen osallistumiseen voi tuntua korkealta. Taide ei kuitenkaan kuulu vain taiteilijoille, vaan kaikkien pitää voida tehdä ja kokea taidetta.
Suomi 100 -juhlavuoden teema on Yhdessä. Myös Taideyliopiston syksyn yleisöluentosarjalla pohditaan, miten taide voisi kuulua meille kaikille. Luentoja pidetään syksyllä 2017 noin kerran kuukaudessa torstaisin klo 16.30–18, Musiikkitalon auditoriossa. Toimittaja Inari Tilli juontaa tilaisuudet.
Torstai, lokakuu 5, 2017 - 16:30 - 18:00
Musiikkitalo, Auditorio
Kuva: Veikko Kähkönen
http://www.uniarts.fi/tapahtumat/ke-05072017-1504/taideyliopiston-studia-generalia-–-saanko-luvan
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |