Quantcast
Anssi Kela | Jäähalli, Helsingin jäähalli

Anssi Kela

Hinta: alk. 37 / 42 / 47 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Ensimmäisen keikkansa ja biisinsä vuonna 1986 tehnyt Anssi Kela juhlistaa 30-vuotista artistiuraansa 30 Vuotta Kelaa -konsertissa Helsingin Jäähallissa lauantaina 6. toukokuuta. 30 Vuotta Kelaa -jäähallikeikka peilaa monista hiteistään tutun Anssin Kelan uraa ja illan aikana kuullaan miehen tutut hitit vuosien varrelta. 

”Oma hallikeikka on ollut pitkäaikainen haaveeni, jota kohti olen tehnyt määrätietoisesti työtä. Kun huomasin, että maata on tullut kierrettyä jo 30 vuoden ajan, niin päätin palkita itseni ja bändini tällaisella vähän herkullisemmalla keikalla. Tähän suuntaan on vääjäämättä menty, mutta silti haaste on yksi urani suurimmista — harva asia on koskaan hermostuttanut minua niin paljon kuin tämä keikka. Tulossa on kuitenkin hieno ilta: keikka, joka muistetaan. Muistan itse kristallinkirkkaasti ensimmäinen näkemäni jäähallikeikan, joka oli Deep Purple vuonna 1987 samassa hallissa. Kun nyt 30 vuotta myöhemmin nousen vihdoin samalle lavalle, niin jonkinlainen ympyrä sulkeutuu ja isoista unelmista tulee totta”, Anssi Kela kertoo. 


Lue Anssi Kelan 30-vuotisesta artistiurasta Kelan fanien ylläpitämän Harhaa.com-sivuston aikajanalta!


Liput palvelumaksuineen alkaen 37 / 42 / 47 €


Taustaa Anssi Kelasta: 

Musiikillisesti multilahjakkaan Anssi Kelan ura musiikin parissa alkoi vuonna 1986 miehen sävellettyä ensimmäiset biisinsä ja perustettua ensimmäisen bändinsä koulukavereidensa kanssa Vihdin yläasteella. Tämän Yhdeksäs hetki -nimisen bändin kanssa Kela heitti ensimmäisen keikkansa lokakuussa 1986, josta tuli kuluneeksi viime syksynä siis 30 vuotta. Parin miehistönvaihdoksen jälkeen bändi muutti nimekseen Pekka ja Susi ja touhu nousi kertaheitolla seuraavalle tasolle. Pekka ja Susi voitti rockin suomenmestaruuden vuonna 1993 ja seuraavana vuonna julkaistu Karhun elämää -esikoissingle nousi hitiksi, jota kuullaan ja toivotaan yhä tänäkin päivänä Kelan keikoilla. Yhtye toimi aina 1990-luvun loppuun asti kunnes hajosi tammikuussa 1999. Samana vuonna alkoi Anssin sooloura, joka muutti pelin lopullisesti. Vuonna 2001 julkaistu esikoissooloalbumi Nummela nosti miehen ennennäkemättömään suosioon. Levy myi viisinkertaista platinaa ja siltä lohkaistut singlet Mikan faijan BMW, Kaksi sisarta, Puistossa, Milla ja Nummela nostivat artistitulokkaan kaikkien huulille. Levy toi Anssille neljä Emma-palkintoa sekä putsasi pöydän Radiomafian vuosiäänestyksessä. Nummela-levyn lisäksi Anssi on julkaissut viisi studiolevyä. Hänen tunnetuimpiin hitteihinsä lukeutuvat mm. 1972, Levoton tyttö, Miten sydämet toimii, Nostalgiaa ja viime vuonna julkaistu Puistossa-biisin jatko-osa Petri Ruusunen, joka on tähän päivään mennessä kerännyt jo lähes neljä miljoonaa striimausta. 

Keikkaa Anssi Kela on tehnyt koko soolouransa ajan, niin soolona kuin bändinsä kanssa. Bändin nykyinen kokoonpano on toiminut vuodesta 2013 ja tiivisti yhteenhitsautuneen porukan energiset keikat ovat keränneet suitsutusta. 2016 olikin Anssi Kelan koko uran keikkarikkain vuosi Anssin tahkottua vuoden aikana 168 keikkaa. Musiikkiuransa lisäksi Anssi Kela on julkaissut kolme kirjaa sekä ihastuttanut ennakkoluulottomana ja sujuvasanaisena some-pioneerina. Helmikuussa TV5:lla alkaa Anssin oma tv-ohjelma Anssi Kela ja isot biisit. 


www.anssikela.com
www.facebook.com/naamattu
https://instagram.com/anssikela
www.livenation.fi


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Nordenskiöldinkatu 11-13
00250 HELSINKI

Mainos


BANNER1_ALT






Manta viettää vappua Vantaalla, lakitustapahtuma nähdään Helsingissä
Lue lisää




Palapelinrakenteamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




Tässä koko perheen tapahtumassa pääset hyppäämään lääkärin ja tutkijan saappaisiin
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.