Ennio Morricone - "the 60 Years Of Music World Tour"
Ke 30.11.2016 Helsinki, Hartwall Arena
Lähes loppuunmyydyn konserttinsa Helsingin Hartwall Arenalla selkävaivojen vuoksi perunut Ennio Morricone on vahvistanut korvaavan esiintymispäivän. Italialainen säveltäjälegenda saapuu Suomeen keskiviikkona 30. marraskuuta. Ennio Morriconen konsertin lipunmyynti on käynnissä Lippupisteessä.
Alkuperäiseen konserttiin ostetut liput käyvät konserttiin sellaisinaan ja samoille paikoille, joten lippuja ei tarvitse vaihtaa uusiin.
Italialainen Ennio Morricone (s. 1928) on 60 vuotta jatkuneella urallaan tehnyt lähtemättömän vaikutuksen elokuvamusiikkiin, ja valtaosa elokuvamaailman ikonisimmista ääniraidoista on Morriconen säveltämiä. Artisti on kirjoittanut musiikkia yhtä lailla varhaisiin spagettiwesterneihin ja palkittuihin art house -elokuviin kuin menestyksekkäisiin kassamagneetteihin. Ennio Morricone on vuosikymmenien saatossa työskennellyt esimerkiksi Sergio Leonen, Oliver Stonen, Terence Malickin, Brian De Palman, Pier Paolo Pasolinin ja Roman Polanskin kaltaisten ohjaajien kanssa.
”The 60 Years of Music World Tour” -juhlakiertueella Ennio Morricone johtaa yli 200-henkistä orkesteria ja kuoroa. Artistin ajankohtainen sävellystyö Quentin Tarantinon ”The Hateful Eight” -elokuvaan palkittiin hiljattain mm. Oscarilla, Golden Globella ja BAFTAlla.
ENNIO MORRICONE (IT)
”The 60 Years of Music Tour”
ke 30.11.2016 Helsinki, Hartwall Arena
Liput: Lippupisteestä alk. 69,50€ / 89,50€ / 99,50€ / 119,50€
Alustava aikataulu:
18.00 ovet auki
20.00 konsertti alkaa
22.40 arvioitu loppumisaika
(konsertissa on väliaika)
www.enniomorricone.org
www.facebook.com/maestroenniomorricone
http://hartwallarena.fi
www.fullsteam.fi
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |