Agents & Vesa Haaja
Agents & Vesa Haaja
Agents on suomalaisen musiikin instituutio, joka täyttää tänä syksynä 37 vuotta. Vuonna 1980 Agents julkaisi pääasiassa rautalankaa sisältävän esikoisalbuminsa Agents. Yhtyeen kivijalka on edelleen Esa Pulliaisen isänmaallinen ja trendeistä piittaamaton rautalankasoundi. Agentsin nykyisenä laulusolistina vuonna 2008 aloitti Vesa Haaja, joka on aiemmin laulanut Whistle Bait -yhtyeessä.
Viimeisen vuoden ajan valmisteltu Agentsin 24. studioalbumi ”Blue” julkaistaan perjantaina 26. elokuuta. Se äänitettiin ja miksattiin vanhaan malliin analogisesti ilman tietokoneiden apua. Tuottajana toimi tuttuun tapaan Esa Pulliainen itse. Tulevaa levyä mies kehuu soundiltaan ”tykiksi ja karuksi, mutta samalla todella kauniiksi.”
Konsertissa Agents & Vesa Haaja esittää kaikille tuttuja sekä myös harvinaisempia kappaleita ja maistiaisia saadaan myös uudelta levyltä.
Agents on:
Esa Pulliainen, soolokitara
Kai Pulliainen, bassokitara
Vesa Haaja, laulu, komppikitara
Kepa Kettunen, rummut
www.agents.fi
www.agents-sivut.com
Tapahtumanumerot R-kioskilla ovat
Kangasala 114051
Lahti 113972
Helsinki 114043
Myynnissä olevat tilaisuudet löytyvät R-Kioskilta myös tapahtuman nimellä.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |