Blanck Mass (Uk), to 10.11.
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
FUCK BUTTONS -MUUSIKON SIVUPROJEKTI BLANCK MASS HELSINKIIN
To 10.11.2016 Helsinki, Kuudes Linja
Fuck Buttons -yhtyeestä tutun Benjamin John Powerin elektronista musiikkia esittävä sooloprojekti Blanck Mass saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kaksi albumia julkaisseen artistin konsertti toteutuu Helsingissä Kuudennella Linjalla torstaina 10. marraskuuta.
Vuonna 2010 perustettu Blanck Mass jatkaa Benjamin John Powerin seikkailuja hypnoottisen elektronisen musiikin parissa. Miehen ambientista, dronesta ja post-rockista ammentavaa soolotuotantoa on verrattu muun muassa Vangeliksen, Depeche Moden ja Crystal Castlesin kaltaisiin nimiin.
Esimerkiksi Sigur Rósin kiertueen avausartistina nähty Blanck Mass julkaisi vuoden 2011 nimettömän debyyttialbuminsa Mogwai-yhtyeen Rock Actionin kautta, ja ennen ylistettyä kakkoslevyään "Dumb Fless" (2015) artisti siirtyi Sacred Bones Recordsin talliin. Powers myös kuratoi musiikin Hélène Cattettin ja Bruno Forzanin kehuttuun giallo-elokuvaan "The Strange Colour Of Your Body's Tears" (2013) ja miehen viimeisin julkaisu on "The Great Confuso" -EP, jolla vierailevat mm. Genesis P-Orridge (Throbbing Gristle, Psychic TV) sekä brittiläinen elektro-artisti Konx-Om-Pax.
LIPUT:
Myyntiin 18.8.2016 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 16,50 EUR
- ovelta 18 EUR
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |