Nuku yö ulkona
Haasta kaverisi mukaan nukkumaan yö ulkona Suomen luonnon päivänä lauantaina 27.8.2022!
Nuku yö ulkona -tapahtuma haastaa kaikki yhdessä kansallispuistoon, retkeilyalueelle, metsään – jonnekin luonnon helmaan. Yöpyä voi esimerkiksi teltassa tai vaikka riippumatossa.
Mikään ei ole niin jännää, kuin nukkua yönsä ulkona. Laita lämpimästi vaatetta päälle ja etsi hyvä yöpymispaikka jostain mukavasta paikasta luonnon helmasta.
Telttailla voi yleisillä paikoilla luonnon helmassa
Jokamiehenoikeuksien mukaan kaikilla on lupa oleskella ja yöpyä tilapäisesti alueilla, joilla liikkuminenkin on muutoinkin sallittua.
Helsingin kaupunki on linjannut, että tilapäisen telttailun tulee tapahtua riittävän kaukana asutuksesta. Muistathan olla jättämättä jälkiä luontoon ja viedä roskat mukanasi. Tulta voi tehdä vain niille tarkoitetuille tulentekopaikoille. Retkkeittimiä taas voi käyttää turvallisissa paikoissa luonnossa.
Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät nuku yö ulkona -tapahtumia eri puolella pääkaupunkiseutua.
Vantaalla teltassa voi yöpyä Kuusijärvellä ja Sipoossa Korvenportissa ennakkoon varattavissa telttapaikoissa. Tapahtumissa luvassa myös erityistä ohjelmaa. Sipoonkorven kansallispuistossa voi telttailla merkityillä telttailupaikoilla. Sipoonkorven telttapaikkoja ovat Ängesböle, Bisajärvi, Fiskträsk, Kalkkiruukki ja Bakunkärr. Lue lisää
https://www.suomenlatu.fi/nuku-yo-ulkona/etusivu.html
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |