Helsinki City Diving
HELSINKI CITY DIVING - UUSIA ELÄMYKSIÄ, UUTTA VOIMAA!
Helsinki City Diving on kaikille avoin koko perheen uimahyppytapahtuma Uimastadionilla, siinä aivan Olympiastadionin vieressä. Tapahtumassa pääset haastamaan itsesi ja kaverisi uimahyppyjen parissa sekä temppuradalla. Tarjoamme kaikille osallistujille turvallisen ja kannustavan mahdollisuuden tehdä jotakin uutta ja aikaisemmin kokematonta. Yhdelle se voi olla pääedellä veteen hyppääminen, toiselle kolmen metrin kauhun kukistaminen.
Rohkeimmat etenevät päivän aikana ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella haasteesta toiseen ja keräävät elämyksistä voimaa varastot täyteen. Pääosissa tapahtumassa ovat kuitenkin rento fiilis ja leppoisa yhdessäolo hyvän musiikin ja hauskan lajin parissa.
Tule mukaan valloittamaan vesielementti, löytämään uusia elämyksiä ja uutta voimaa itsellesi. Yhteistyössä mukana kaikki pääkaupunkiseudun uimahyppyseurat (Tiirat, VanDi, Härveli, Silakat, Cetus), Gymi - lasten ja nuorten kuntoklubi, Suomen uimaliitto sekä Helsingin kaupungin Liikuntavirasto. Jokunen yllätysvieraskin on lupautunut mukaan!
HCD:n järjestäjinä toimivat pääkaupunkiseudun kaikki viisi seuraa, joissa voi harrastaa uimahyppyjä:
Uimahyppyseura Tiirat
Vantaa Diving
Härveli
Uimahyppyseura Silakat
Cetus Espoo
Paikka: Uimastadion
Aika: lauantai 11.6.2016, klo 11-15
Hinta: Uimastadionin pääsymaksu
TERVETULOA MUKAAN KOKO PERHEEN JA YSTÄVIEN VOIMIN!
https://www.facebook.com/HelsinkiCityDiving
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |