Kuukauden Leffa: Havannan Taivaan Alla
Havannan taivaan alla (Retour à Ithaque)
Ranska, Belgia 2014
Ohjaaja: Laurent Cantet
Pääosissa: Isabel Santos, Jorge Perugorría, Fernando Hechevarria, Néstor Jiménez, Pedro Julio Díaz Ferran
Levittäjä: Cinema Mondo
Viisi keski-ikäistä ystävää tapaavat vuosien jälkeen havannalaisella kattoterassilla. He ovat kokoontuneet juhliakseen nuoruudenystäväänsä Amadeoa, 16 vuoden maanpaon jälkeen Espanjasta kotimaahansa palannutta kirjailijaa. Kun vanhat ystävät kohtaavat, on luvassa iloinen yö, naurua, laulua tanssia ja yhteisen nuoruuden muistelua illasta aamuun. Innostunut tunnelma saa kuitenkin yön mittaan myös tummempia sävyjä keskustelun kiertyessä menneisyyteen, yhteisiin kokemuksiin ja toteutumattomiin unelmiin. Käy ilmi, että kaikki ovat joutuneet luopumaan tärkeistä asioista. Amadeo olisi halunnut palata jo aiemmin, kun taas kotiin jääneet olisivat halunneet pois Kuubasta.
Hienosti näytelty elokuva onnistuu kuitenkin nousemaan yli ajan ja paikan, ja viemään katsojansa sellaisten kysymysten äärelle, jotka kaikki lopulta kohtaavat. Myös elokuvansa käsikirjoittajana ja tuottajana toiminut ranskalaisohjaaja Laurent Cantet onnistuu uutuudessaan kuvaamaan vahvasti Havannan ainutlaatuista ja lämmintä tunnelmaa. Edellisellä elokuvallaan Luokka (Entre les murs) hän voitti Cannesin pääpalkinnon.
Tapahtuma kuuluu Kaikukortin piiriin.
Järj. Espoon kulttuurikeskus ja Espoo Ciné
www.espoo.fi/kulttuurikeskus
http://m.espoonkulttuurikeskus.fi
Tapahtumanumero R-kioskilla: 111857
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |