Quantcast
Helsingin juhlaviikot | Helsinki

Helsingin juhlaviikot

Hinta: 0-49,50 e
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Helsingin juhlaviikot täyttävät jälleen kaupungin monenlaisella kulttuuriohjelmalla 17. elokuuta - 3. syyskuuta. Pohjoismaiden suurimmilla taidefestivaaleilla nähdään tuttuun tapaan konsertteja, taidemanifesteja, videoinstallaatioita, suuria nimiä sekä nousevia lupauksia. 

Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri saa solistikseen huippusopraano Renée Flemingin ja Susanna Mälkki johdettavakseen Nenä-oopperan interludit uudelleen löydettyjen merkkiteosten illassa


Festivaalilla nähdään lisäksi Peeping Tomin virtuoottista tanssiteatteria. Suomessa ensi kertaa nähtävä belgialaisryhmä Peeping Tom tunnetaan taidokkaasta, mustan huumorin sävyttämästä tanssiteatteristaan. 


Helsinkiin saadaan myös dublinilais-lontoolaisen Dead Centren Chekhov’s First Play -näytelmän. Se perustuu Anton Tšehovin ensimmäiseen, nimettömäksi jääneeseen näytelmäkäsikirjoitukseen.

Juhlaviikoilla kantaesityksensä saavat koreografi Sari Palmgrenin Kaarelan alueen puutarhoihin sukeltava kävelyteos Aidatut unelmat yhteistyössä Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kanssa sekä sirkustaiteilija Sanna Silvennoisen ja fyysisen komedian ykkösnimi Thomas Moncktonin The Artist.

Juhlaviikkojen klassisen musiikin ohjelma ottaa varaslähdön festivaaliin jo perjantaina 11. elokuuta, kun Esa-Pekka Salonen johtaa tuoreen sellokonserttonsa Suomen ensiesityksen Suomen kansallisoopperassa. 


Ensimmäisen festivaalipäivän iltana Musiikkitalossa koetaan yli 80 vuotta sitten viimeksi esitetty suomalaisen oopperan helmi, Väinö Raition Prinsessa Cecilia. Oopperan päärooleissa loistavat muun muassa Johanna Rusanen-Kartano ja Waltteri Torikka.


Suomen itsenäisyyden merkkivuotta juhlistetaan ainutkertaisella elokuvakonsertilla, kun Kansallisen audiovisuaalisen arkiston restauroima dokumenttielokuva "Finlandia" (1922) nousee jälleen valkokankaalle ja saa säestyksen aikansa klassisen musiikin avainteoksista Erkki Melartinista Toivo Kuulaan ja Jean Sibeliukseen.

Huvila-teltta toimii tuttuun tapaan musiikillisten tyylilajien ja maailmankolkkien sekä alansa legendojen ja nuorten kykyjen tunnelmallisena kohtaamispaikkana Kallion Tokoinrannassa. 


Huvilan lavalla nähdään mm. soulin kummisetä William Bell, countryn karismaattinen legenda Lucinda Williams sekä monilahjakkuus Olavi Uusivirta. Lisäksi mielenkiintoinen nimi on Bob DylaninNeil Youngiin ja U2:n tuottajana häärinyt Daniel Lanois’in instrumentaalimusiikkiin painottuva esitys.

Julian Rosefeldtin kohuttu "Manifesto" on teos, jossa tähtinäyttelijä Cate Blanchett herättää taidemanifestit henkiin videokollaasissa. Saksalaistaiteilija Manifesto Helsingin Taidehallissa on kunnianosoitus taidemanifestien traditiolle. 

Suomen valokuvataiteen museossa nähdään yhdysvaltalaisvalokuvaaja Francesca Woodmanin (1958–1981) retrospektiivin "Enkelinä olemisesta". 

Sinne Galleriassa Iso Roballa nähtävä Tuomas A. Laitisen "Mobile Home 2017" -installaatio käsittelee kodin merkitystä nyt ja tulevaisuudessa. 

Kaisa Salmi kutsuu Suomi 100 -vuoden ohjelmaan kuuluvalla #tekoja -teoksellaan suomalaiset ottamaan toisensa huomioon pienillä teoilla edes yhden päivän ajan. Hyvän tekemisen kesä huipentuu 26. elokuuta, jolloin Juhlaviikoilla kokoonnutaan yhteen syventämään ajatuksia empatiasta.


Taiteiden yönä 24. elokuuta Senaatintorille nousee historiallisten puutarhojen  tunnelmaa henkivä "Salainen puutarha", jonka innoittajana toimi edellisvuoden Kaartin lasaretin tunnelmallinen puutarhakonsepti. 

Juhlaviikkojen aikana kaupungin ottaa haltuun myös lontoolainen jazzinstituutio Ronnie Scott’s Jazz Club. Solisteina toimii myös mm. Timo LassyMarkus Holkko ja Emma Salokoski.

www.helsinginjuhlaviikot.fi


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Tapahtumien ja elämysten pääkaupunki

Mainos


BANNER1_ALT






Manta viettää vappua Vantaalla, lakitustapahtuma nähdään Helsingissä
Lue lisää




Palapelinrakenteamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




Tässä koko perheen tapahtumassa pääset hyppäämään lääkärin ja tutkijan saappaisiin
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.