Quantcast
April Jazz: Olli Ahvenlahti New Quintet, Helmi Antila Quartet | Espoon Kulttuurikeskus

April Jazz: Olli Ahvenlahti New Quintet, Helmi Antila Quartet

Hinta: Liput 36/31 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
April Jazzin päätöskonsertissa juhlitaan 75 vuotta täyttävän Olli Ahvenlahden uuden Mirror, Mirror -albumin julkaisua!
Huippumuusikoiden kanssa tehty albumi syntyi vuonna 1976 ilmestyneen The Poet -vinyylin hengessä, eikä vähiten elämään jääneen Granma’s Rocking Chair -kappaleen innoittamana. WeJazz -levymerkillä julkaistava albumi sisältää aivan uusia, tälle kvintetille räätälöityjä Olli Ahvenlahden sävellyksiä. Maistiaisia uudesta materiaalista on kuultu viime kesänä Flow-festivaalilla Helsingissä, Elojazzeilla Oulussa sekä Linnajazzeilla Hämeenlinnassa.

Olli Ahvenlahti on vaikuttanut suomalaiseen musiikkielämään 1970-luvulta lähtien niin pianistina, säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina, jazzmuusikkona kuin suosittuna tv-esiintyjänäkin. Ahvenlahden monipuolinen sävellystuotanto sisältää omien soololevyjen sekä Yle-kantanauhojen lisäksi runsaasti musiikkia elokuviin, teatteriin ja tv-sarjoihin. Hänen teoksiaan ovat tulkinneet muiden muassa Vesa-Matti Loiri, Fredi, Pepe Willberg ja Johanna Iivanainen.

Olli Ahvenlahti, Fender Rhodes
Joonatan Rautio, tenorisaksofoni
Jukka Eskola, trumpetti, flyygelitorvi
Ville Herrala, basso
Jaska Lukkarinen, rummut

Helmi Antila on huippulahjakas viulisti, pianisti ja laulaja-lauluntekijä Helsingistä. Antilan suomenkielisten, jazz- ja soulvaikutteisten sävellysten teemoina esiintyvät luonto, rakkaus, ihmissuhteet sekä nuoruus. Vahvat omakohtaiset lyriikat yhdistettynä rikkaaseen harmoniamaailmaan herättävät kuulijan kiinnostuksen. Antila kertoo kappaleissaan rehelliseen sävyyn myös elämän tuomista haasteista ja vaikeista tunteista, joihin monet samaistuvat.

Lauantaina 27.4.2024

19.30 ovet
20.00 Helmi Antila Quartet
n. 21.00 väliaika
n. 21.30 Olli Ahvenlahti New Quintet

Liput 36/31 € tilausmaksut (alk. 1,50 €), Lippu.fi
Kesto n. 2 h 45 min, sis. väliaika

https://apriljazz.fi/olli-ahvenlahti-helmi-antila

Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Kulttuuriaukio 2
02100 Espoo
Kotisivu:
http://www.espoo.fi/kulttuurikeskus
Puhelin:
(09) 816 5051





Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä
Lue lisää




Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin
Lue lisää




Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä
Lue lisää




Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa
Lue lisää




Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.