BANNER1_ALT

Elokuvateatteri Maxim

Kluuvikadun Maxim on toiminut yhtäjaksoisesti samassa osoitteessa jo vuodesta 1909 ja on näin ollen Suomen vanhin toimiva elokuvateatteri.

Ilmarinen on irtisanonut Maximin vuokrasopimuksen eivätkä osapuolet nähneet jatkoa kannattavaksi. Asian ympärille on perustettu Pelastetaan Maxim -facebook-ryhmä.

-----------------------------

Maximissa pyörivät elokuvat

Alkuperäisen, upean  teatterisalin suunnitteli arkkitehti David Frölander-Ulf ja se avattiin Olympia-nimisenä, mutta vaihtoi nimensä myöhemmin Piccadillyksi. 1930-luvulta lähtien teatteri on toiminut Maxim-nimisenä.

Vanhassa Maximissa oli yksi n. 450-paikkainen sali. 1970-luvun alkuun tultaessa Maximin rakennus oli päässyt niin huonoon kuntoon, että talo päätettiin purkaa ja rakentaa tilalle uusi, kaksisalinen elokuvateatteri. 1974 avattiin uusi Maxim, jossa kaksi tilavaa teatterisalia oli sijoitettu päällekkäin. Teatterin tekniikka ilmastointijärjestelmineen oli aikansa huippuluokkaa. Pienemmässä salissa, Maxim 2:ssa, säilytettiin vanhan Maximin sisustus erittäin tarkasti kullattuine korkokuvineen ja kristallilamppuineen. Maxim 1 edusti aikansa modernia linjausta; avara sali on jaettu tilavaan permantoon ja parvekkeeseen.

Sandrew Metronome remontoi Maximin käyttöönsä vuonna 1997, ja se oli yhtiön ensimmäinen teatteri Suomessa. Mittavassa pintaremontissa molemmat salit saivat uudet istuimet sekä esitystekniikan.  Maxim 2:ssa uudistus oli hillitympää; sali on nykyään Museoviraston tarkasti suojelema kohde.

Huom. Maximin invahissi ei kykene kuljettamaan moottorisoituja pyörätuoleja niiden painon vuoksi.

http://www.finnkino.fi/cinemas/helsinki_maxim/

Katso myös muut Helsingin elokuvateatterit




Ehdota kiinnostavaa paikkaa Lisää kokemuksesi


<a target=*_blank* href=*http://Elokuvateatteri.com*>Elokuvateatteri.com</a> <a target=*_blank* href=*http://www.elokuva-opas.com*>Elokuva-opas</a>
Ehdota kuvia paikkaan

Osoite

Kluuvikatu 1
00100 Helsinki

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.