Athanasía Aarniosuo: The Sidelines
Näyttelyä varten Oksasenkadun galleriaan kannettiin ämpärikaupalla hiekkaa.
Toukokuun 3. päivänä avautuu Oksasenkatu 11 -galleriassa näyttely The Sidelines. Vantaalainen taiteilija Athanasía Aarniosuo on rakentanut galleriatilaan intiimin nostalgiatripin.
”Nuoruuteni Decadence-klubi Ateenassa oli tilana samanlainen kuin Oksasenkatu 11. Olen suunnitellut näyttelyni tarkoituksella juuri tätä galleriaa varten. Tila itsessään on nostalginen”, Aarniosuo sanoo.
Viime keväänä Aarniosuon nostalgia-aiheisia teoksia oli esillä Galleria Huudossa. Oksasenkadulle avautuvan näyttelyn teokset ovat uusia mutta jatkavat saman teeman kehittelyä.
Aarniosuon grafiikka ja valokuvat sekä runsaat viittaukset populaarikulttuuriin kertovat tarinan, jossa kokemus ajasta ja paikasta hämärtyy.
”Haluan tutkia, onko ihmisten mahdollista tuntea nostalgiaa vieraaseen paikkaan. Kun muistelen nuoruuteni ateenalaista yökerhoa, siinä ei ole kyse vain klubista vaan yhteisöistä ja ihmisistä. Nostalgia voi ylittää ajan ja paikan rajat ja tuoda ihmisiä yhteen”, Aarniosuo pohtii.
Aarniosuo on Suomen sarjakuvaseuran toiminnanjohtaja. Sarjakuvien vaikutus näkyy myös Oksasenkadulla. Teokset eivät leiju irrallisina vaan muodostavat keskinäisten viittausten verkoston.
Heti gallerian sisällä näyttelyvieras löytää itsensä keskeltä muistoalbumia. Ensimmäisenä vastaan tulee suuri monotypia, joka esittää yllättäen lentopallokenttää.
”Decadence-klubilla järjestettiin erikoisia teemabileitä. Kerran sinne tuotiin rantatuolit ja hiekkaa. Joimme päivänvarjoilla koristettuja biitsicocktaileja ja pelasimme rantalentopalloa. Bileiden jälkeen lentopallokenttä jäi osaksi klubia”, Aarniosuo muistelee.
Oksasenkadun gallerian viimeisessä huoneessa pelataankin nyt rantalentopalloa. Erikoiseen paikkaan pystytetty kenttä on muisto jo suljetun yökerhon eksentrisestä ilmapiiristä.
Kentän rakentaakseen Aarniosuo joutui apulaisineen raahaamaan galleriaan ämpäreittäin hiekkaa.
Aarniosuo tunnetaan parhaiten taidegraafikkona. Uudessa näyttelyssään taiteilija ottaa askeleen kohti aiempaa monipuolisempaa itseilmaisua. Siitä saa Aarniosuon mukaan kiittää Oksasenkatu 11 -kollektiivia, jonka jäsen hän on.
”On helppoa kokeilla uutta, kun on osa tiimiä. Oksasenkadulla pystyy tekemään rohkeita juttuja, jotka muualla eivät onnistuisi.”
Avoinna ke-su klo 11-18
https://oksasenkatu11.fi/athanasa-aarniosuo
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |